Huhtikuu maan huuhtelee!

No terve vaa, terve!

Nyt on kuulkaas eukkoiltu täs kuukauve sissää muutama kerra ja kyl on olt mukavaa!  Mie oon tavant monnii vanhoi tuttuloita, joita en oo näht pitkää aikaa ja huomant, et mite mukava onkii höijä kanssaa taas haastaa.  Mie oon ottant eukko-roolihei semmose, sanosko, teeman, et mie haastan aina kullonkii käsil oleva ajankoha perinteist, uskomuksist, säihe kahtomisist ja tietyst kertoilen, mitä tähä miun elämää eukkon oikei kuuluu.

Mut kyl o olt hauskaa! Mie tiijättäks työ lauloin ensimmäistä kertaa karaookkeekii julkisest nyt vast eukon hommis! En tietystikkää ihan yksinnää, vaa miu ukon kans ja myöhä vetästikkii Balladi Villistä Lännestä.  Silviisii show-meinigillä, arvaattaks.  Meil ol hauskaa, toivottavast ol jonnii verra muillakii.  Se tilaisuus tuli tuol yhel kyläl, joho miut ol kutsuttu karaoke-iltaa jotenkii johattelemaa.  Sit mie oon käynt eläkkeensaajiin ja eläkeliittolaisiin tilaisuuksis. Tännää viimeks.

Nythä miul juohtukii mielee, jot miepäs haastan teillekkii näist joistakii huhtikuun perinteistä!  Tiijättäks työ esimerkiks, minkä tähe tätä kuuta sanotaa huhtikuuks?  No, arvellaa, et nimi johtuu sanasta huhta, joka tarkotti joskus männä aikoin kaskee, jossa puut olliit suurii ja enimmäksee havupuita.  Miehil ol näät tapana lähtii kaatamaa nää havupuukasket nimeommaa huhtikuussa, enne ko kevätmahla alko nousta puihi.  Sillon näät rungot kuivuit noppeemmi.  Jokkuu on arvelt, et huhtikuu –nimi vois johtuu myöskii siit, et ko täs kuus viimestää lumi sullaa  ni maa ikkää ku huuhtoutuu ja siit juohtuis tuo huhti –sana.

Vanhal kansal ol melkee mihin tahasa assiisee sanonta tai arvotus.  Nää sanonnat auttoit muistamaa, millo mitäkii hommaa sai  tai piti tehä ja mitä ei ennää kannattant tehä.  ”Kun sie kuulet kurjen äänen, älä mene järven jäälle” muistutettii esimerkiks lapsii heikoista jäistä.  Tai reen ja siihe kuuluvii remeleihe pois laittamisest talve jälilt muistutettii: ” Kun rastas laulaa, niin länget naulaan”.  Kevväisii sanontoihin ja loruloihin liittyyvät erilaiset linnut; tullootha ne muuttomatkoiltaa.  Mie luulen, et kaikile teile on tuttu kevvään tulosta kertova loru: ”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään”.  Mie oon kuult siint toisenlaisenkii version: ”Kuu kiurusta kesähän, puoli kuuta peipposesta, viikkokausi kivenviasta, yksi päivä pääskysestä, västäräkistä ei vähääkään”.

Tiesittäks työ, et justiisa tää päivä, 14.4., oli ennev vanhaa huomattava merkkipäivä!  Vanhas allakas täs kohtaa luki jotta ”Suwi-Päiwä”.  Tää ol näät kesän ensimmäine päivä.  Vanha kansa puhu suviöistä, joita olliit männeet kolme yötä viime yö mukkaan lukien.  Viime yön olj tääl meil päi hyvi lämmintä ja sehä tietääkii hyvvää kesän säitä aatellen.  Se, jot tää on ensimmäinen kesäpäivä, johtuu siit, jot ennev vanhaa vuosi jaettii kahtee puoliskoo: suvvee ja talvee.  Nää puoliskot jaettii taas parrii 13 viikon pitusee jaksoo.  Ja tälviisii ko laskoo, ni keskikesä onkii 13.7. eikä juhannuksen!  Siitäpähä saitta kaik, jotka sannoot, et syksy alkaa juhannuksest!  Eikä ala!  Silloha se kesä vast on kukkeimmillaa!  Syväntalvi puolestaa on 13. tammikuuta.

Tää päivä olj myöskii jossakii päi Suomii semmone, et paimenet nousiit korkeille mäkilöille ja ”soittiit torvillaa suden suun kiinni, ettei se karjalle kesällä vahinkoa tee”.  Toise kerra hyö törähytteliit ainakii Yrjön eli Jyrkin päivänä 23.4., joka olkii myös karjan uloslaskun päivä.  Sillo pit tehä muitakii taikoi, jot karja voi hyvi ja osas tulla kottii.  Tännää mie kuulin, et meilkii päi olj muun muassa tapan karjan uloslaskupäivän virpoo vanhoil virpomavitsoil karjakii!

Pääsiäine on tänä vuonna hirmuse myöhää; nyt myö eletää malkamaanantaita, huomen on tikkutiista, sit on kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai, sukkasunnuntai ja pälkkäpääsiäine.  Eile olj palmusunnuntai ja meilkii käi virpojii.  Miust olj hyvä, et hyö olliit ihan normaaleis vaatetuksis; vaik se lapsist varmast on hauskaa pukkeutuu noidiks virpomaretkile, ni jotekii siin on kuitekii semmonen pien ristiriita, miun mielestäi.  Näät tää virpomineha on ortodoksine, kristilline perinne, enne vitsat siunattiikii (ja jossai viel nykyjääkii) ja tarkotus olj käyvä nimenommaa toivottamas terveyttä, hyvvää voimista ja siunausta.  Noidat liittyyt iha toisii, vaikkakii myöskii mielekiintosii perinteisiin, mut noidil ei olt kyl ikännää tähä aikaa vuuvest mittää hyvvii tarkotuksii; hyö näät hiippailiit naapurloihee navetois leikkelemäs lehmilt tai lampailt nahkapalasii, jot elukat oisiit maijosta ehtyneet tai voineet muute huonost tai sit hyö veivät navetast lantakokkareita ihellee, jot naapurilt mänis maan kasvuvoima ja siirtyis heijä maillee ja nii eelleen.  Noitii ja trulliloita pit pelätä erityisest pitkän perjantai ja lankalauantain aikan ja sillo Pohjanmaallakii poltettii kokkoloita, jot noijat oisiit karkonneet. 

Iha kaikkii perinteitä ei onneks tarvii vaalii! Mie nimittäin jostain luin, jot jossakii Pohjanmaalla oli tapan pieksää kaik lapset ja palkolliset pitkän perjantain aamuna, koska Kristuksen kärsimykse piti tuntuu iha konkreettisest nahois!  Mahto ne lapset oottaa sillo muino tuota pitkää perjantaita…

Sehä minnuu vähä huolettaa, ko täl piinaviikol ei kuulemma sais viheltää eikä ees nauraa!  Miul ko on tuo nauruhermo nii herkällää, et se käynnistyy pienestäkkii ärsykkeest ja joskus iha ilma ärsykettäkii. Mie en selvii mitekää täst viikost, sen mie tiijän jo nyt, iha nauramatta.  Toivottavast se ei kuitenkaa miule iha hirviän huonoo tiijä!

Tähä loppuu mie taijan laittaa teile vanhalta kansalta muutama säihen kahteluvihjee, joita voipi pääsiäisen tarkkailla.  No, täs ne tulloot:

”Kun kiirastorstaita vastaan kylmää, niin kylmää neljäkymmentä yötä vaikka sulaan veteen.”

”Jos pitkäperjantai on vihainen, niin ei ole seuraavana kesänä pelkoa hallasta; mutta jos se on selkeä, kyllä silloin halla rutaisee.”

”Jos pääsiäispäivänä sataa vettä, niin silloin tulee kylmä ja kurja kesä. Jos pääsiäispäivänä on pilvessä, niin panee kesällä halla marjojen kukat”

Nyt miun pittää lähtii muihi hommii!  Toivotaa, jottei halla rutase!

Voikaaha hyvi, paremmi ku muut (sano miu mummo-vainajain aina lähtiäistoivotukseks!)

Terveisii

Eukko-Virve

Maaliskuu jo maata näyttää

Miehä mie tääl pitkäst aikaa, terve!

Mite tuo aika lienöö vierähtänt silviisii, et mie melkei unehutin koko tään kirjottamise!  Nyt kuitekii yks ilta viime viikol, ko mie tulin vähän myöhemmi illal töist kottii ja ol niin narjakka kuutamo et oikee, ni miule juolaht mielee taas nuo vanha kansa perinteet; mie näät jostai olin justiisa vastikkää lukenut, et tääkii aika vuuvest anto ennev vanhaa mahollisuuksii elämänkumppanin katsastamisee, jos semmosta ei viel olt.  Mie siin pihal tepastelin, kahtelin kuuta ja naureskelin iheksein, jot kaikelviisii ne aikannaa on keksineetkii yrittää enteitä kahella.  No tää kuu liitty asiaa silviisii, et ennev vanhaa annettii tämmöset ohjeet: nähessää ensimmäise kerra maaliskuussa täyskuun nuori mies tahi naine sannoo: ”Mie tervehin sinnuu, maaliskuu, mie pyyvän sinnuu, maaliskuu, näytä miulle kuppikumppanii, jos miulla on onni ja rauha.”  Sen jälkee häne ei pijä ennää kahtoo kuuta, vaa häne pittää männä puhumatta nukkumaa ja sit hää näkköö unessa elämäntoveriisa.  Kuka hää lie on kaik nuo muinaset ennusmerkit oikee keksintkää?

No siinthä mie sit juohuin miettimää, jot mitähä jos mie kertosin muutenkii noista maaliskuun perinteist; maaliskuuha on näät olt semmonen kuu, millo on ennustettu koko kevvään säätä. Mite hää lie vanha kansa tästä talvesta mittää ennustais; on tää nii outo olt tääl meil päi ko ei ole lunta olt nimeksikkää!  Mie en muista tämmöstä talvee, ettei ois mehtää pääst suksil latusii tekemää!  Mut ol jottai hyvvääkii: täs muutama ajan olliit nuo järviin jäät niin mahottoman siliät ja hienot, jot myökii käytii nuorison kans huitomas luistimil ja potkukelkal kakskilometrine järvi päästä päähä! Se ol mukavaa ja aika harvinaista; en mie muista sitäkää, jot millo tälläset jääkelit oisiit olleet.

Mut siit säihe ennustamisestaha miu piti haastaa. Maaliskuus vahittavvii enteitä on niin paljo, etten mie ruppii täs kaikkii haastamaa, mut otetaa nyt joitakii essiin! Vanha kansa sannoo, jot ”miltä sijalta maaliskuu tehdään, siltä sijalta tehdään kolme kuuta”.  ”Jos kuu on syntynt kylmällä pohjoistuulella, tulloo kolme kylmää kevätkuukautta, jos taas lauhkial etelätuulel, nii tulloo varhaine ja kaunis kevät.”  Kevvään tulloo seurattii myös ”Tapion riihenpuinnista” elikkä metsänkylvöstä.  Jos Tapio pui riihtää varahin, päästii peltokylvöihinkii aikasii.  Sit jos maaliskuu oli kovi lämmi, pelättii kylmää toukokuuta: ”Joka takitta, lakitta maaliskuussa halkoja hakkaa se kintaat kädessä toukokuussa sontaa kattaa.” eli levittää touoille.

Sit mie kuulkaa löysinkii sanonna, joka aikamoisest vahvisti miun mielest sitä, et kyl se vanha kansa ties, mist puhu.  Näät meille sato eile ja viime yön lunta niin paljo, jot koko talves ei oo yhteesäkkää olt näi paljoo lunta tääl meilpäi.  No, vanha kansaha se sanokii tälviisii, et jos täs vaihees ” lunta sataa, saattaa sitä tulla niin paljon, että peittää reen seisaalleen ja harakan kaplaan nenään.”  

Päivät kuitenkii pitenöö, kevät ja kesä tulloovat iha vääjäämättä, mie uskosin.  Ennev vanhaa marianpäivän aikoihi justiisa päivän pitenemisen takkii siirryttiin perinteisest kesän ruokajärjestyksee; talvella näät syötii  kolme ateria, mut marianpäivän jälkee väelle tarjottii viel pikkueine eli variksenpala ja pidennettii ettosta elikkä ruokaleppoo. Päivä ko ol jo nii pitkä, että ku auringon mukkaa nousi ja män nukkumaa, riitti valosaa aikaa työn teollekkii silviisii, et ehti vähän pitemmät ruokaleposet ottaa.

Moni teistä varmastikkii muistaa, jotta Jaakko heittää loppukesästä (25.7.) kylmän kive järvii.  Kui moni teistä muistaa tai tietää, jot millo heitetää sit se lämmin kivi?  No Maarianpäivän Marian poika pistää kuuman kiven lampiin, sannoo vanha kansa.  Niihä myö nyt sit vaa kohtapuolii ruvetaa varttumaa jäihe sulamista ja uimakelilöitä!  Niitä varttuissa mie käyn sen, minkä töiltäin ehin, vähän Eukkon kiertelemäs Ruokolahen kylil ja yhistyksii kokouksis haastamas.  Jos mie oikei rivakaks heittäännyn, ni saatan mie ottaa johonkii haitarinkii mukkaa, jot päästää porukal laulamaa kevväisii yhteislaululoita!

Näkemissii, kuulemissii ja kirjoittelemissii!

Sanokaa terveisii kaikile!

Virve-Eukko

"Kateus on ansaattava, sääliä saa ilmaaseksi"

Mie olin tuos heti vuuven ensimmäisel viikol radios mukana uus-vanhan ohjelma, elikkä karjalaisen kahvipöydän, teossa.  Meit ol siel kolme suulasta tarinoijaa toimittajan lisäks.  Yksi noist muista otti yhes vaihees tarinointii esille tään karjalaisen katteuven, mite se on välil kaiken syövää ja voimii kuluttavvaa.  

Kateutta ja sen ilmenemistä on kuitenkii erilaista.  Lähetääpäs nyt vaik Länsi-Suomest.  Pohjanmaalla ku jokkuu isäntä rakentaa viljasiilon tai ostaa uuven raktorin pellon laitaa puksuttammaan, ni joha se naapuri päättää, jot mie taijankii tästä pistää vähä paremmaks; hää rakentaa puoltoist kertaa isomman siilon ja ostaa puoltoist kertaa isomman raktorin.  En mie tiijä, onk hää katteutta vai onk hää pohjalaista uhoa, joka tapauksessa, ol hää mitä tahtojaa,  saapi se kuitenkii  aikaa jottai rakentavvaa, ku toine yrittää viel kahta kauhiammi. 

No tullaaha vähä ittää päi.  Siin Suome keskipaikkeil ja vielä iha Kymenlaaksossakkii ko huomataa, jot jokkuu rupiaa menestymmää, ni katteus ja ylpeys männööt siin vähä sekasii; toiseksee toise menestys vähä kirpasee, mut kuitenkii olla kaik ylpeitä, jot meilt on kuulkaa tämmönekkii menestyjä kotosii.  Ja sit ruvetaa miettimää, jot mitehä mie voisi hyötyy kanssa tuost toise menestyksestä,  oisko jottai semmosta, jota mie voisin siin sivus tehä ja tätä assiita hyödyntää.  Tämmönekkii suhtautumine on jotensakkii tietyllä taval rakentavvaa.

No ka, tullaaha sit tänne Etelä-Karjalaa.  Naapuril tai muute vaa puoltutul tai tutun tutun tutul on alkant männä mukavast ja asiat sujjuu.  Eihä se käy laatuu!  Tääl ajatellaan, jot jos en mie ossaa tahi oo saant samanmmoisii asioita aikaseks, ni ei sitä tarvii tuon toisenkaa saaha.  Ja sit alkaa se maton nyhtämine jalkoi alta, paha puhumine, kirjottamine lehtiin yleisöosastoille, nimettömmii puheluihe soittamine tuntemattomast numerost, tai mikä se sit kellekkii sattuu se omin keino olemaa.  Siin sitä on mattoo rullal ja kalikoita pinos pyöriin rattais aimo verran!

Sitä mie sit juohuin miettimää, jot mitä tää tämmöne katteus vaikuttaa.  Kyllähä se tietyst saapi aikaa sen, et sitä katteuven kohetta harmittaa ja välist masentaakii tuo tuommone.  Enite se, miust tuntuu, syöpi kuitenkii sitä, joka käyttää ommaa energiaasa, aikaasa ja vaivojaasa kadehtimisee ja sen miettimissee, et mite sen toisen sais epäonnistummaa tai mite sen elämää vois ees vähä hankaloittaa, ettei se nyt iha liikoi ihestääsä luulis.  Aattele, jos kaike tuon energian ja muun käyttäiskii oman ihteesä kehittämisee, omien toimieesa edistämissee ja muuhu semmosee rakentavvaa, ni mihi sitä oikei kadehtija yltäisikkää!  Kaiken ajan tuhlaamise lisäksi kadehtimisel on se paha taipumus, et se myrkyttää kadehtijan mieltä muutenkii, saap ajatukset kääntymää ja vääristymmää.  Pahinta katteus onkii siis sitte kadehtijalle ihellee.

Monta kertaa sanotaa sille, joka on katteuven kohteena, et nouse sie vaa sen yläpuolelle.  Se on välist helpommi sanottu ko tehty.  Mut vaik se joskus tuntuiskii mahottomalle ja katteus ja pahansuopuus alkais masentaa, ni kuitenkii, se yläpuolelle nousemine, se se on kaikkei paras keino selvitä täst assiist.  Pittää yrittää vaa olla huomioimatta kateutta, tehä omat hommaasa nii hyvi ku ossaa ja sitkiist seurata sitä ommaa polkujaasa.  Muutaha siin ei maha, silviisii se kuitenkii on.

Yks pohjalaine, viisas mies sano miule kerra: ”Kateus on ansaattava, sääliä saa ilmaaseksikin”.  Se on olt miun mieheinkii motto aina. Ja silviisiihä se assii on.  Voispaha tuosta aatella sitte niinkii, että ne, joita kadehittaa, ovat ihan melkosen rikkaita, ku ovat ”ansaanneet” niin paljo kateutta!

Lähetääpähä nyt kaik tästä ansaitsemmaa!  Yritettää parhaamma, joka ikine! Muistetaa, jot "karavaani kulkoo ja koirat haukkuu!"

toivoo Eukko-Virve

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi

       

Miehä mie tääl taas terve!

Ehä mie sit kerint jouluu enne tänne mittää kirjottaa.  Tai oisiha mie kerint, mut minnuu ku rupes oikei tuo kirjottamine kehtuuttammaa, ni mie en sit kirjottant!  Meil ko män tonttuseikkailui tehesssä joulun alusaika ja sit ommaa jouluu piti tietysti vähä häärätä.  Ei paljoo, mut kuitekii sillee, et alko tuntuu, et joulu tulloo; eihä se näät oikee ilma mittää hääräämisetuntuu meinaa tullakkaa, ko semmosee on tottunt.  Jouluvalmistelut on miusta hirmuse mukavii!  Kaikki se paistamine ja koristeihe värkkäämine ja laittamine!  Miule tulloo siit joulun tuoksu ja tuntu!  Semmone lämpöne mieli, ko joululaulut soivat ja mie ihekkii laulan nii, et kitarisat läpäjäävät!

Enne jouluu mie kävin vähä haastelemassa Ruokolahen seurakunnan järjestämäs vanhemman väen joulujuhlassa ja joulunalusviikolla sain mielusii vieraita:  Ruokolahen muut Eukot tulliit kyllä joulupuurolle!  No myöhä syötii ensi puurot ja rusinasopat, niinko asiaa kuuluu ja sitte myö mäntii meijä kodalle tulien ääree.  Miu miehein Jari oli keittänt siel meile nokipannukahvit ja myö naposteltiin joululeivonnaisii, juotii kahvii, laulettii joululaululoita ja kerrottii joulumuistojamme.  Miu täytyy sannoo, et niitä muistoloita kuunnellessa miulle tul semmone lämpöne mieli; nää Eukot on niin mahottoman mukavaa porukkaa, ilosii suruloissaakii.  Kaikenmoisii muistoi tuntu olevan, ilosist niihi mustempii ja takasii.  Kyl on vahvoi naisii!  Meil ol miun mielestäin oikein metka ilta siin nuotion ääressä haastellessa ja mie aattelin, että pittää kutsuu muullokii nuo eukkosein yhteiseen tapaamisseen ja haastelemmaan suut makiaks!

Pilkahtiks teillä pesäpäivin aurinko?  Tääl tais pikkasen pilkahtaa, mikä onkii hyvä assii, sillä  se tietää sitä, jot tulloo ihan hyvä kesä!  Pesäpäivät alkaat Tuomaan päivänä ja jatkuut jouluaattoo ja auringon sanottii ennev vanhaa olevan tuona aikan kannallaa elikkä pesässää.  Niihä sitä ruukaavat ihmisetkii olla ja nii sitä oltii myökii, iha omal porukal ja vanhoi sekä ommii uusii perinteitä vaalien.  Meil jouluu kuuluu tietyst elukoihe erityine huomioimine kaikenmoisil herkuil, aattokirkko, yhes valmistettu aattoruoka ja aattosauna kynttilöihe valos.  Tietyst myö jaetaa lahjatkii, sehä on selvä!  Joulupäivä männöö vähä samoil lämpösil.  Aiemmi, sillo nuorempana, myö käytii isännä kanssa joskus tahvanan ajos, mut eihä sitä ennää kehtaa.  Lapset on välil jatkaneet tätä perinnettä, mut nyt meil män joulupäivät kaikil iha kotona lautapelilöitä pelatessa, joka sekkii kuuluu meijä ommii perinteisii.

Nyt jokkuu miettii, et mitä ihmee tahvanaa ne on ajaneet.  No, miehä kerron.  Jo enne meijä aikaa oli Ruokolahel ainakii tapana ajjaa tahvanaa, eli kotona vietettyje jouluaaton ja joulupäivän jälkee lähtii Tapanin päivänä naapurloihe kyllää, iha kutsumatta.  Jossakii vaihees tapana oli lämmittää naapurie saunat (sillo, ko ol enemmä ulkosaunoi) ja herättää sit sen talon kotiväki saunomaa ja tarjoomaa tahvanaa, eli ruokaa ja mahollisesti ryyppylöitäkii.  Jos tahvana (eli tarjoomukset) eivät olleet niin sanotust kotona, uhattii särkii leikillä talo uuni.  Joskus vissiikii on männeet iha rettelöinni asteelle nääkii tahvanan ajot.  Nimittäi Ruokolahelt on säilynt käräjäpöytäkirja vuuvelt 1685, jossa kerrottii seuraava tappaus: ”Aikaisin, eli päivän sarastaessa ratsastivat miehet hevosilla sisälle tupaan, missä erikoisolutta, jota on erityisesti valmistettu vuoden lopuksi, kaadettiin hevosten päähän ja selkään ja harjaan.  Loput oluet nautittiin ja sitten ratsastettiin jälleen ulos.”  Sitä mie en tiijä, jot mitä hurjaa hyö sit olliit tehneet, mut jotakiiha siinä ol vielä käynt, kerra ukot käräjille olliit joutuneet.

Nythä myö vietetääkii sit jo uuven vuuven aattoo, ko mie tätä kirjotan!  Tiijättäks työ, et Suomes kauva sitte vuosi alko syksyllä, ku edelline sato oltii saatu korjattuu ja juhlittuu?  Siit on kyl jo niin kauan aikaa, ettei sitä kukkaa muista! Ja tää tammikuu –nimi, sehä johtuu siitä, että vietetää niin sanottuu sydäntalven aikaa.  Tammi näet tarkottaa joissakii murteissa napaa taikka keskipuuta, eli sydäntä.  Saapiha nähä, mimmone helmikuu meille tulloo, ko nyt on nii leutoo! Vanha sanonta sannoo: ”Jollei tammikuu pauku, niin helmikuu helisee” tai ”Tammikuun tasaiset säät helmikuussa heilahtaa”.  No, mist tätä tammikuuta nyt viel tietää, joulukuu viimosen päivän!

Mut jos mie viel mään takasii tuoho vuoden vaihtee viettämissee.  On se näät olt aikoin saatossa missä kohtaa vuotta tahansa, on siihe liittynt aina vähä tulevaisuuve ennustamista meijä perinteissä.  Ennev vanhaa mieltä askarrutti erityisest nuoril naisil naimisii pääsy, vähä vanhempii ihmisii taas kuolema.  Näitäkii asioita on enne tiedusteltu tinnaa valamalla.  Tinan muodosta pääteltii millo  mitäkii; jos tul säkin näkösii, ol tulossa hyvä viljavuosi, jos ol ryhelmää pinnassa, tuli rahhaa, mustat täplät tiesiit surruu, avain arvon nousuu, tasane möhkäle sairautta, risti tai seppele kuolemaa.  Jos ei varsinaine muoto kertont mittää, ni sitte piti kahtoo tietysti varjokuvvaa ja koittaa siitä tulkita, miltä tina näytti.  Tälviisiihä myö tehhää monet vieläkii!  Ennev vanhaa ol sit viel onnenpeilii kahtomine ja muutamii aika samanmoisii tapoja tai taikoi, mitä juhannuksen tienoissakkii tehtii; saunavasta heittämistä saunan katolle (jot mist päi se sulhane sit taapertaa) tai tyynyn alle erilaisii esineihe laitto, niinko halkojen tai kenkiin.  Kuka niitä sit unissa tul hakemaa, ol sulhane tai morsiin.  Harmi ko meil ei ole sikaa; sialtakkin näät uuven vuuven yönä käytii kyselemäs asioita ja aina ku sika kysymyksee röhkäs, ol se myöntävä vastaus.  En mie tiijä, mite hyvä "oraakkeli" tuo sika sitte oikei mahto olla....  Ja kui mones talos joulukinku syömise jälkee oli sika, jolta uuten vuoten voipi jottain kysästä?

Ennev vanhaa uskottii, et kaikenmoine käyttäytymine vuuven ensimmäisenä päivänä vaikuttaa koko vuotee!  Jos saunottii päivän näöllä aattona, noustii seuraavan aamun varhain ja viritettii nopiast tuli takkaa, pysyttii koko vuosi virkiän ja työt sujjuit sutjakkaasti.  Ja muistakaa, jotta että puhu uuven vuuven saunassa; kärpäset vaivaavat teitä sillo koko kesä aja!

Näil evväil mie toivotan teille kaikile oikei hyvvää uutta vuotta!

Terveisii vaa taas täält Laamalast kaikile teile!

Virve-Eukko

Eukkoilua

Yks noista Imatran Inkerilöistä onnittel minnuu Eukoks nimittämise yhteyvessä silläviisii, et tervetulloo satuolentoloihe joukkoo!  Tää oli häne mieheesä hänelle antama nimitys ja johtu siitä, et miehe mielestä vaimost ol tult satuolento Inkeriks nimittämise jälkee sen takkii, et vaimoo ei ennää tahtont nähä ensikää, ko hää riens Inkerinä millo missäkii! Ja semmosiiha ne satuolennot tuppaavat olemaa; niitä saattaa uskoo olevan olemassa, mut ko niitä ei nää, ni iha varma ei voi olla!

Miu pittää sannoo, että miule satuolenton olemine on varsinaisii töihen puolesta aika tuttuu puuhaa;

mie lennä töihe puolest aika paljo ja kaikenmaalima rooliloissa millo tonttun ja millo peikkon ja millo minäkii!  Silviisii tää yks rooli lissää ei mitenkää haittaa!   Mie oon ottant tään semmosen harrastuksen; toiset harrastaat kuntoiluu tai muuta urheiluu tai mitä nyt kukakii, mie harrastan eukkoiluu.

Eukkoilu-harrastus on siin mieles aika kiva, et siihe ei ole olemas kauhiast mittää sääntöi vaa jokkaine Eukoks nimitetty saapi harrastaa sitä aika vappaasti sillee, ku ihellee tuntuu sopivimmalta.  Tietysti yhteisen piirteen kaikille eukkoilun harrastajille on se, et männää tapahtummii, ku kutsutaa ja käyttäyvyttää sit siel tapahtumas sen roolin vaatimalla tavalla, jotakuinkii arvokkaast.  Miunkii pittää siis vihon viimein opetella käyttäytymmää!

Miu eukkoilurintamal oli täs männä viikonloppun kakskii tapahtummaa; Ruokolahen joulutori ja Ruokolahen Laulu-Eukkoin juhlakonsertti, saman päivän.  Niitä enne mie olin töissä niis muis rooliloissai, tai tarkemmi esiintyjän paris pikkujoulus ja järjestäjän paris itsenäisyysjuhlas, joist toises olin paikan päällä.  Roolit siis vaihtuit aika tiuhaa tahtii, mut kyl mie kuitekii yriti muistaa, ettei jäänt rooli päälle noist toisista tapahtumista.

Mut niistä tapahtumistaha miun piti haastaa!  Ruokolahen joulutori meni vissiinkii ihan perinteisel kaaval, niinko se on mänt jo muutaman vuosikymmene!  Tämmösii perinteitä myö tarvitaa, jot on jottai pysyvyyttä ja toisaalta jatkuvuutta!  Se,mikä miul pisti silmää, ol, et siel oli mahottoma paljo hirmuse hyvvii tuotteita myynnissä! Toivottavasti siel myös kävi kauppa!  Ja sitte se Laulu-Eukkoin juhlakonsertti!  Voi mahoton, mite se oli hyvä!  Myö käytiin jonkinmoisen kokoisella eukkoköörillä höitä ensi onnittelemassa ja sitte istahettii kuuntelemmaa.  Ensimmäine puolisko mäni suomalaisen musiikin ja Jean Sibeliuksen juhlapäivän merkeissä ja toisella puoliskolla käytiin runoje ja lauluin kautta läpi joulun viettoo eri aikakausina.  Miu pit ihan poskee purra, etten mie ois itkii tyrskänt, nii oli koskettavvaa etenkii se sota-ajan jouluje käsittelemine!  Kuoron laulusta löyty sekä herkkyyttä että voimaa, sävyjä ja tunnetta!  Kyl mie olin sitte ylpiä näistä ”eukkosisarista”!

Mut tiijättäks työ, mite tää tuntuu miust mukavalle männä toisiin valmiiks järjestämmiin tilaisuuksiin ja tehä vaa, mitä pyyvetää?!  On se vaa kuulkaa aikamoine etuoikeus meille kaikille, ko jokkuu noita tilaisuuksii järjestää ja myö vaa päästää nauttimaa, etenkii, ku tietää, miten iso homma siin ylleensä on takana, ennenko valmista on syntynt! Miulle jokkuu ”viisas” sano kerra, että eihä tunnin tilaisuuven tekemissee tarvii tehä ko tunnin työ!  Mite miust tuntuu, et hää se ei olt ikännää joutunt järjestämmää yhtää mittää, eihä sitä muute voi selittää, jot tuommose lausee suustaa päästää.  Mie oikeestaan melkei loukkaannui kaikkiin tapahtumajärjestäjjiin puolesta; oha se melkosta työn vähättelemistä tuollee tokasta.

Mut mitä myö noist, ko ei nekkää meist!  Mie jatkan eukkoiluu täs enne jouluu vielä ainakii seurakunna järjestämäs vanhemma väen joulujuhlas.  Siel miu pitäs pittää jokkuu vappaavalintaine puhe.  Mieluisii tehtävii, mieluista eukkoiluu.  Silviisii mie nyt sit tänä vuonna valmistauvun myöskii joulun viettoo! Mut siit mie kirjotan sit toise kerra!

Terveisii taas!  Johan tuota lunta piisaakii!  Hyvvii jouluvalmisteluita vaa teile kaikille!

eukkoileva Virve

Kriteeri

Miehä mie tääl pitkäst aikaa, terve!

Kuulkaa ku nyt miul juolaht mielee kirjottaa näistä kriteerilöistä.  Minnuu rupes nii kovast huvittammaa, ko mie jostai uutisest kuulin, jotta kirjastoloihe lukukoirille pittää kehittää kriteerit, jot höitä voijaa käyttää. Mitkä kriteerit?  Eiks tää nyt iha selvä maalaisjärki jo sano, jot lukukoiraks voijaa viijä semmone koira, jol on jottai sosiaalisii taitoi ja joka tulloo toimee ihmisii kanssa ja tykkää lapsista ja on sisäsiisti?  Pittääkö siin nyt työryhmää perustaa tuotakii miettimää?  Ja sit tietysti pittää laatii pykälät ja ukaasit, jot jos meinaa koiraasa viijä kirjastoo istumaa, ni sen pittää käyvä suorittamassa testi viije vuoje välein, jot onk hää sopiva ja kykenöök hää vielä kuuntelemmaa noihe lapsiin kirjoin lukemista.  Eikä nää testit tietysti mittää ilmasii varmast oo!  Ei tietenkää, pittäähä niistä aina joitakii satasii velottaa, eihä siit muute mittää tule!

Muutekii tuntuu, et tervee järe käyttö alkaa olla vähä niinko kiellettyy tääl meil.  Mie luin lehestä jostai hevostilallisesta, jolla on tult ongelmii viranomaisii kans, ku häne talliisa ei täytä uusii EU-määräyksii.  Ja tiijättäks työ mistä on kyse?  No, semmosesta assiista, et tallissa on katos iha seinä vieres betonipalkki, joka on kahenkymmenen sentin levveyden alalta jonnii verran matalammal, ku muu tallin katto ja siis ihan pikkasen liian matalal uusii säännöksii nähen.  Kahenkymmenen sentin levveydelt, viis sentii, vai mitä se ol, liian matala!  Onkoha nää viranomaiset ihan nyt tosissaa? Onk hyö nähneet hevosta?  Tietääks hyö, et hevone ei seiso seinä vieres kahenkymmenen sentin alueel?  Ymmärtääks hyö, et kakskymment senttii on hevosen mittakaavas aika pien ala?  Hevoset on osanneet siinäkii tallis olla vuosikymmenii tähä saakka, voineet hyvin ja höist on hyvvää huolta pijetty.  Mut nyt asiat muuttuut, iha kertakaikkiaa!  Viranomaset on etätyönä päättäneet, jot hevoset eivät voi voija hyvi, sillä siisti.

Sitäkii mie juohuin miettimää, et kui mones työs pittää tehän nii mahottommii selvityksii ”miljoonil” eri lomakkeil, niinko noihen maanviljelijöihen pittää?  Voi hyväne aika sentää!  Minnuu nauratti niin kauhiast, ko jokkuu aika takaperi mie luin sattumalta yhtä tämmöstä lomaketta, suomalaisii täytettäväks tarkotettuu ja siin ol muun muassa kohta: ”haetaan laajaperäistämispalkkiota sonni-, härkä- ja/tai emolehmäpalkkioiden perusteella ja/tai vuoristoalueen lypsylehmien perusteella.”  Mite hyö lie nää meijä maanviljelijät tul toimee  enne, ko hyö eivät vissii tienneet laajaperäistämisest vuoristoaluee lypsilehmiin perusteella kauhiast mittää?  Vaik mikkää ei tilalla muuttuis, pittää joka vuosi ilmottaa kaik samat tiijot ja liitteet.  Painopiste on siirtynt maanviljelyssäkii pellolta internettii ja paperloihe täyttämissee! 

Männä vuosinaha sitä huvituttii siitä kurkun käyryyvestä ja tervan myrkyllisyyvestä, muihen  muassa.  Tervan käyttöhä meinas näet tyssätä johonkii biositidirektiivii, jonka mukkaa mittään semmosta puunsuoja-ainetta ei saa käyttää, minkä vaikutuksii ei ole tutkittu.  Ja terva tutkimine oli nii kallista, ettei sitä tutkimusta kukkaa tahtont maksaa.  Ennev vanhaa ei taitant olla kovinkaa monta semmosta vaivaa, jota ei Suomessa saunalla, viinalla ja tervalla koitettu parantaa; yskää, syyhyy, keuhkotautii, reumaa, iho-oireita.  Kaikkii se muinone mummo käytti tervaa ja joskus tervas ihteesä iha kokonaa ja män sen jälkee saunan löylylöihe.  Terval höylättii muinosen mummon lisäks tietyst köysii, suksen pohjii, venneitä, nahast tehtyi jalkineita ja vaik mitä. Niinko viel nykyjääkii esimerkiks tää Ruokolahden kuulu kellotapuli tuos kirkonmäel.  Jos se terva on heti rillimakkaran ja käyrän kurkun jälkee maailman yks vaarallisimista aineista, ni mites se meijän eukkoloihe oikei kirkonmäel käypi? Vaik eihä sitä paanutervaa oo tarkotustakaa syyvä tai juuva ja oisha se maalima ensimmäine ihme, et justiisa sillo, ko jotenkii siin vanhalla hautausmaalla tepastelloo, ni tapulin paanukatost irtoaapi säle ja napsahtaa siun suuhuis ja sie sen nielaset.  Ja eikähä siinkää tietyst vaarana ole se säle vaa se, et sie sen tervan siin ohes nielaset.

Toivottavast hyö ei keksi ennää lissää säännöksii tuoho saunomisseen!  Oishan siinäkii mahollisuuksii tirektiiville jos toisellekkii; kui kauva saat ottaa löylyy, monta astetta, onks saunaa pitänt monta tuntii lämmittää ja mil viisii, saapiks sitä välil käyvä vilvottelemas vai pittääks löylyt ottaa yhtä kyytii, kuin monta kauhallista saapi vettä heittää kiukaale, vai saapiks sitä heittää ensinkää.  Voipiks uija ja jos voipi, kui pitkää kerrallaa, ettei suomalaine ruhollaasa ja liallaasa liikaa rehevöitä luontoo. Sauna pittää tietyst tarkastaa vähintää kolme vuode välein, sojottaaks piippu viel sammaa suuntaa, ko on ilmotettu, mitä puuta on poltettu, mikä o vuosikulutusarvio.  Ja ku sit tarkastaja tulloo ja olet kuule erehtynt heittämää liian monta kauhallista  vettä kiukaalle, ni  tulloo saunalle purkutuomio ja siule elinikäne saunomiskielto!  No, toivottavast tätä ei lue kukkaa semmone, joka saiskii täst kimmokkee noihe tirektiivilöihe keksimissee!  Kyl meijä suomalaisii pittää saaha saunoo niiko ennenkii!

Tiijättäks työ mitä; ne on kuulemma nää säännökset aika monet ihan pelkästää kotimaista, ihka suomalaista keksintöö!  Sehä se minnuu vaa mietityttää, että mis kohtaa se napsahtaa se ihmise mieli?  Mis kohtaa unohtuu tää iha normaali arki ja se, jot mite se sujuis kaikkii kannalta mahollisimman mukavasti ja jouhevast?  Mis kohtaa mielee alkaa juolahtaa keksii kaikemaalima kriteerilöitä, jotka meist pienist ihmisist joskus saattaavat tuntuu iha pelkälle kiusanteolle ja vallankäytölle?  Mis kohtaa mielee hiipii joustamattomuus, vaik jonkiilaiselle joustolle ois mahollisuuksiikii näihe kriteerilöihen viidakos?  Oisiks se kuulkaa aika nyt istahtaa vähä alas ja tuumata ihan kaikes rauhas tätä assiita ja lopettaa se mahoto hääräämine ja kilpajuoksu siit, jot kuka on se parhain mallioppilas, joka keksii parhaimmat (tai pahimmat) säännökset, ohjeet, kriteerit, uuvistukset tai mitkä millokii.  Oisiks se nyt aika meijä kaikkii hiukkase istuu ja kuunnella toisiamma?  Kuunnella ja tehä sillee, niiko piene ihmise kannalt ois parasta?

tuumailoo arki-eukko Virve

terveisii vaa kaikille täält lumituiskusest Laamalast!

Onnitteluja

Mie tääl vaa taas terve!

Mie oon saant ihan mahottomasti onnitteluita Eukoks valinnan jälkee!  Kiitoksii vaan kaikille niist vielä kertaalleen!  Jokkaine onnittelu näät lämmittää mieltä iha omalla tavallaasa ja mie arvostan niitä kaikkii hyvi suuresti.

Jotkut onnittelut kuitenkii ihan erityisest jääpi mieleen, tiijättähä työ sen omastakkii kokemuksest!  Oikei sydämen pohjasta lausuttu onnittelu, jollai erityisel taval esitetty onnittelu tai sit esimerkiks joltai odottamalta taholta saatu onnittelu tai semmoselta ihmiseltä, jost ei ole kuult muute pitkää aikaa yhtää mittää, nehä ne on ainakii niitä, jotka mieleen jäävät!

Mie aattelinkii täs nyt teile haastaa muutamist miun saamist onnitteluist, vaik mie en meinant kyl näi taajaa ensikään tähä bloggii kirjottaa, jottei kukkaa heti kärkee kyllästy.  No, mut minkäs sitä karjalaiselle luonteelleesa voip; jos ei saa haastaa suutaa makiaks, pittää sit kirjottaa sormet turvoksii. 

Tään kirjotukse pisti lopullisesti käyntii postikortti, jonka mie sain.  Siin korti toisel puolel on piirretty mukavan pyöriäposkine naisimmeinen sienikorin kans ja pihlajaoksista tehty seppele päässää.  Kumisaappaat näkkyyt oleva ja oikei punane pilkulline mekko.  Toisel puolel korttii lukkoo ensimmäisen tervehyksen: ”Eukkosemme!”  Eukkosemme!  Voi mite jo heti miun mielein virkisty ja sydäme alas läikäht silviisii lämpimäst!  Miut ikkää ku tuol yhel sanal kääräistii Ruokolahe ruutuvaipan lämpöö.  (Ruutuvaippa on semmonen ruuvullinen ”shaali”).  Tää onnittelukortti tul yhdistykselt, jonka puhheenjohtajan mie ”piipahin” yhen kauen eli kahen vuuven ajan ja mite hieno ja hyvä porukka se olkii ja on varmasti vieläkii!  Jos teist jokkuu tätä lukkoo, ni kiitoksii teille oikei, oikei kovasti!

Puhelinsoittoloist erityisesti yks ol miule oikeinkii tärkiä.  Nimittäi, miun ensimmäine kunnalline, lähin esimiehein soitti.  Ja tuos ei ole kirjotusvirhettä, se on ihan nimenomaan kunnAllinen.  Ja kyl tietyst ihan varmast kunnollinenkii, en mie sitä eppäile yhtää!  Hää ohjeisti minnuu, sillo semmosta nuorta tytönhupakkoo, hämmästyttävän kärsivällisest.  Hää ol myöskii miun viimene kunnalline lähin esimiehein; mie näät ”maalimankiertuee” tehtyäin palasin kotikuntaa töihin ja kah, siellähä tää esimies oli taasen vastassa ja töihin tervetulleeks toivottamassa!  Hää ol siinäkii vaiheessa kovast kannustamassa, ko myö miun miehe kanssa tätä kulttuuryritystä ruvettii perustammaa ja mie käsikirjotin kaikenmaaliman juttuloita.  Ja siit sit jonkuu vuuven päästä hää jäikii eläkkeelle, eikä myö sit tavattukkaa ko joskus jossai tapahtumas tai Ruokolahen toril.  No, yks ilta tään Eukko-valinnan jälkeen hää sit tossijaa soitti miulle ja onnittel oikein lämpimäst omasta ja rouvaasa puolesta.  Kyl tuntu mukavalle se soitto!  Myöhä juteltiin siin pitkät pätkät kuulumissii saman tien ja mielee nous monta muistoo niilt ajoilta, ko hääkii oli vielä töissä ja koko kunnassa ol semmone kehittämise ja tekemise meininki.  Hyvä työporukka se oli, sitä oli hieno muistella!

Sit mie sain muihe sähköpostiviestilöihe joukos mm. seuraavan:  ”Tääl tää kaukane sukulaine, jota sie et vissii ees muista, onnittelloo!”  Hää assuukii aika kaukan, toisel puolel Suomee, tää sukulaine.  Tokiha mie hänet muistin, vaikken oo kuult enkä nähtkää häntä vuoskymmenii!  Ja miten se tuntukii metkalta saaha lämpöset onnittelut justiisa tält sukulaiselt!  Siintkii mie juolahin miettimää vuosiin takasii aikoi ja esimerkiks tätä oman kotikylänkii elämää, miten se onkaa muuttunt!  Ko mie olin pien, kyläs asu paljo ihmisii, käytii toisissaa kyläs ahkerasti ja ihan ilmottamattakii.  Vietii viemisii, haastettii ja koha vaa oltii.  Mut toisijaa tavattii paljon!  Kesäasukkaatkii olliit kaik tuttuloi, ainakii meille, ko miun vanhemmil oli kyläkauppa, jossa hyö kaik käivät. Ol lentopallopellii, tanssiloita ja vaik mitä.

Viel yhest onnittelust mie haastan.  Se olkii oikein konkreettinen ja hyvält maistuva!  Nimittäi täti (tai oikiammi miun isän veljen vaimo) ja häne veljeesä vaimo leipoit meille laatikollise herkkuloita onnitteluloiks!  Aatelkaapaha sitä!  Nää yli kaheksankymppiset naiset paistoit perunalimppui, kääretorttuu, kakkuu…  Voi hyväne aika!  Hyö olliit aatelleet, et ko meil on aina sitä porukkaa nii paljo, ko nuoret tulloo suuripiirtei joka viikonloppu kottii kaverloiheesa kans, ni et männööhä sitä meillä!  Siin hyö olliitkii ihan oikiissa!  Ja kyllä olikii herkullista ja makosaa!  Mite olikaa aatosta ja sydäntä siin onnentoivotukse takana, siltä se miusta ainakii tuntu!

Näihe ja kaikkiin muihe onnitteluihe paistees miun onkii mieltäi hyvä lämmitellä pitkän aikaa!  Siint mie juohuin aattelemmaa, et meijä ois hyvä muistaa kortil, puhelinsoitol, sähköpostil tai miksei leipomuksil tai jollai muullakii taval, muutekii, iha yllättäin, toisii ihmisii! Se saattais ylleisesti ottain lämittää saajaasa ja tuottaa pitkäle ajale hyvän ja virkiän mielen! Ei se hyvän miele tekemine toiselle niin mahottommii sit kuitenkaa vaaji!

Kiitoksii vaa teile kaikille oikein mahottomast ja hei hei ja terveisii taas!

miehä mie vaa, arkine eukko Virve

P. S. Nyt miust kyl tuntuu, et mie pijän vähä taukoo täst kirjoittamise ryöpyst tään blogi osalta...