Onnitteluja

Mie tääl vaa taas terve!

Mie oon saant ihan mahottomasti onnitteluita Eukoks valinnan jälkee!  Kiitoksii vaan kaikille niist vielä kertaalleen!  Jokkaine onnittelu näät lämmittää mieltä iha omalla tavallaasa ja mie arvostan niitä kaikkii hyvi suuresti.

Jotkut onnittelut kuitenkii ihan erityisest jääpi mieleen, tiijättähä työ sen omastakkii kokemuksest!  Oikei sydämen pohjasta lausuttu onnittelu, jollai erityisel taval esitetty onnittelu tai sit esimerkiks joltai odottamalta taholta saatu onnittelu tai semmoselta ihmiseltä, jost ei ole kuult muute pitkää aikaa yhtää mittää, nehä ne on ainakii niitä, jotka mieleen jäävät!

Mie aattelinkii täs nyt teile haastaa muutamist miun saamist onnitteluist, vaik mie en meinant kyl näi taajaa ensikään tähä bloggii kirjottaa, jottei kukkaa heti kärkee kyllästy.  No, mut minkäs sitä karjalaiselle luonteelleesa voip; jos ei saa haastaa suutaa makiaks, pittää sit kirjottaa sormet turvoksii. 

Tään kirjotukse pisti lopullisesti käyntii postikortti, jonka mie sain.  Siin korti toisel puolel on piirretty mukavan pyöriäposkine naisimmeinen sienikorin kans ja pihlajaoksista tehty seppele päässää.  Kumisaappaat näkkyyt oleva ja oikei punane pilkulline mekko.  Toisel puolel korttii lukkoo ensimmäisen tervehyksen: ”Eukkosemme!”  Eukkosemme!  Voi mite jo heti miun mielein virkisty ja sydäme alas läikäht silviisii lämpimäst!  Miut ikkää ku tuol yhel sanal kääräistii Ruokolahe ruutuvaipan lämpöö.  (Ruutuvaippa on semmonen ruuvullinen ”shaali”).  Tää onnittelukortti tul yhdistykselt, jonka puhheenjohtajan mie ”piipahin” yhen kauen eli kahen vuuven ajan ja mite hieno ja hyvä porukka se olkii ja on varmasti vieläkii!  Jos teist jokkuu tätä lukkoo, ni kiitoksii teille oikei, oikei kovasti!

Puhelinsoittoloist erityisesti yks ol miule oikeinkii tärkiä.  Nimittäi, miun ensimmäine kunnalline, lähin esimiehein soitti.  Ja tuos ei ole kirjotusvirhettä, se on ihan nimenomaan kunnAllinen.  Ja kyl tietyst ihan varmast kunnollinenkii, en mie sitä eppäile yhtää!  Hää ohjeisti minnuu, sillo semmosta nuorta tytönhupakkoo, hämmästyttävän kärsivällisest.  Hää ol myöskii miun viimene kunnalline lähin esimiehein; mie näät ”maalimankiertuee” tehtyäin palasin kotikuntaa töihin ja kah, siellähä tää esimies oli taasen vastassa ja töihin tervetulleeks toivottamassa!  Hää ol siinäkii vaiheessa kovast kannustamassa, ko myö miun miehe kanssa tätä kulttuuryritystä ruvettii perustammaa ja mie käsikirjotin kaikenmaaliman juttuloita.  Ja siit sit jonkuu vuuven päästä hää jäikii eläkkeelle, eikä myö sit tavattukkaa ko joskus jossai tapahtumas tai Ruokolahen toril.  No, yks ilta tään Eukko-valinnan jälkeen hää sit tossijaa soitti miulle ja onnittel oikein lämpimäst omasta ja rouvaasa puolesta.  Kyl tuntu mukavalle se soitto!  Myöhä juteltiin siin pitkät pätkät kuulumissii saman tien ja mielee nous monta muistoo niilt ajoilta, ko hääkii oli vielä töissä ja koko kunnassa ol semmone kehittämise ja tekemise meininki.  Hyvä työporukka se oli, sitä oli hieno muistella!

Sit mie sain muihe sähköpostiviestilöihe joukos mm. seuraavan:  ”Tääl tää kaukane sukulaine, jota sie et vissii ees muista, onnittelloo!”  Hää assuukii aika kaukan, toisel puolel Suomee, tää sukulaine.  Tokiha mie hänet muistin, vaikken oo kuult enkä nähtkää häntä vuoskymmenii!  Ja miten se tuntukii metkalta saaha lämpöset onnittelut justiisa tält sukulaiselt!  Siintkii mie juolahin miettimää vuosiin takasii aikoi ja esimerkiks tätä oman kotikylänkii elämää, miten se onkaa muuttunt!  Ko mie olin pien, kyläs asu paljo ihmisii, käytii toisissaa kyläs ahkerasti ja ihan ilmottamattakii.  Vietii viemisii, haastettii ja koha vaa oltii.  Mut toisijaa tavattii paljon!  Kesäasukkaatkii olliit kaik tuttuloi, ainakii meille, ko miun vanhemmil oli kyläkauppa, jossa hyö kaik käivät. Ol lentopallopellii, tanssiloita ja vaik mitä.

Viel yhest onnittelust mie haastan.  Se olkii oikein konkreettinen ja hyvält maistuva!  Nimittäi täti (tai oikiammi miun isän veljen vaimo) ja häne veljeesä vaimo leipoit meille laatikollise herkkuloita onnitteluloiks!  Aatelkaapaha sitä!  Nää yli kaheksankymppiset naiset paistoit perunalimppui, kääretorttuu, kakkuu…  Voi hyväne aika!  Hyö olliit aatelleet, et ko meil on aina sitä porukkaa nii paljo, ko nuoret tulloo suuripiirtei joka viikonloppu kottii kaverloiheesa kans, ni et männööhä sitä meillä!  Siin hyö olliitkii ihan oikiissa!  Ja kyllä olikii herkullista ja makosaa!  Mite olikaa aatosta ja sydäntä siin onnentoivotukse takana, siltä se miusta ainakii tuntu!

Näihe ja kaikkiin muihe onnitteluihe paistees miun onkii mieltäi hyvä lämmitellä pitkän aikaa!  Siint mie juohuin aattelemmaa, et meijä ois hyvä muistaa kortil, puhelinsoitol, sähköpostil tai miksei leipomuksil tai jollai muullakii taval, muutekii, iha yllättäin, toisii ihmisii! Se saattais ylleisesti ottain lämittää saajaasa ja tuottaa pitkäle ajale hyvän ja virkiän mielen! Ei se hyvän miele tekemine toiselle niin mahottommii sit kuitenkaa vaaji!

Kiitoksii vaa teile kaikille oikein mahottomast ja hei hei ja terveisii taas!

miehä mie vaa, arkine eukko Virve

P. S. Nyt miust kyl tuntuu, et mie pijän vähä taukoo täst kirjoittamise ryöpyst tään blogi osalta...