Ruokolahti?

Tään päivän uutisii kuunnellessa juolahti mielee ajatus: oonks mie itsenäise Ruokolahen kunnan toiseks viimeine vai perätä iha vihov viimone Eukko?

Kuntaliitosta hyö suunnittelloot.  Nyt mie jo hetsillää pyyvän anteeksi, jos mie jottain loukkaan, mut miul tuli iha pakottava tarve pohtii tätä kuntaliitosassiita, iha kuntalaisena ja Eukkona.  Miul tällee kunnan toimijoihe ulkopuolisen ku on tult vähä kuva tästä Ruokolahen nykypäättäjiin meiningist, jot se on vähä semmosta ”vie sie, mie vikisen” –tyyppistä.  No, eihä siin mitä, yks karjalaine tyylihä se on sekkii!  Mut pitäs sitä nyt jottai selkärankaa olla ja ilmasta mielipitteitääsä, kyl mie äänestäjän sitä oottasin näiltä meijän luottamusmiehilt!  Virkamiehistö kanta taitaa olla jo vissii aika selvä.

Mie ymmärrän varsi hyvi, jot jos huonost männöö ja tulevaisuus näyttää vielkii huonommalle, ni kuntaliitos voipi olla siihen oikee mainio ratkasu! Mut mitä se ratkasoo?  Siirtääks se vaa ongelmii isomma organisaation ratkastavaks sen sijjaan, että ne ratkiaisiit liitokse myötä?  Kuntaliitoksii perustellaa muun muassa lähipalveluihe säilyttämisel.  Miul ois muutama kysymys: mitä lähipalveluita täs niiko tarkotettaa?  Mite niitä ois tarkotus säilyttää? Ja ennen kaikkee: kenen lähipalveluita ois tarkotus säilyttää? Näät, tää kuntaliitos ku ei taija sitä rahhaa lisätä; se pistää vaa kaikkii kilkut sammaa kassaa.  Mut niihä se pistää ne menotkii!  Ja ku virkamiehii ei vähennetä, ni pittää sitä jostai karsii!  Kunnis on karsittu jo se, mikä on pienen kunnan sisässä raatsittu.  Mut ko saahaa isompi päättäjätaho, joka on vielkii kauempana meist kuntalaisist, ni se raatsii taas karsii vähä enemmä.  Lähipalvelut taitaat säilyy ja jopa vahvistuukkii kaupunkilois, myö lähiöiks ja vielkii syrjäsemmiksi kyliksi muuttuvien pikkukuntiin edustajat menetettää ne vähätkii ja matkataa vielkii kauemmas ”lähipalveluihe” ääree.

Mite ihmees kukkaa ennää uskoo noihin ”jargoneihin”; kapulakielee, jol kuntaliitoksii puolustettaa?  Monen monta esimerkkii on, jot ne assiit, joilla kuntaliitokset on perusteltu ja pienet kunnat soviteltu rattaisii luppaamal säilyttää palvelut, ovat ajan olloon hävinneet ko tuhka tuulee ja siin on iha turha sit ennää ees vikistä.  Siin sit vaa männää ku hää viep, tää toine.

Takin kääntämine on nykyjää nii suosittuu, et nyt miekii käännän iha täs lauseessa takkiin ja taijan iha vaihtaakkii koko ulsterin mallii!  Jos nimittäi tätä kuntaliitosassiita kahtoo toisenlaisii linssilöihe läpi, ni voipha siin nähä jottai tulevan ylpeyvenkii aihetta!  Miepäs haastan: mie olin viime viikonloppuna eukkoilemassa Imatran Inkerin läksiäisis ja uuven virkaa-astujaisis ja ai että siel oli mukava tunnelma!  Väkkee oli Imatran Koskel ku pippoo, hyväntuulisii, nauravii naamoi, ei olt kellää nokka nyrpällää.  Miul tuli iha jotenkii kummasti semmone joukkoo kuulumise tunne!  Ja iha kerettiläisest mie siin ajattelin, että mikäs, mukavaha tämmöseen paikkakuntaa olis vaikka liittyykkii, ko tääl näin mukavast hauskaa pijetää, yhes ollaa ja haastetaa!  Ruokolahella ku ei ennää oikee ole mittää silläviisii vastaavaa, mikä kokoaisi väen mukaval taval viihtymää keskennää.  Voisha sitä siis iha olla osa Imatraakii, ruokolahtelaisuuttaa ja juuriaa kuitenkaa unohtamatta!  Ne on miusta edelleenkii kuitenkii tärkiät.  Ei sitä ”isien perintöö” pijä ihan nii vaa viskata pesuveen mukana ja aatella pelkästää ommaa ihtiää ja mukavuuttaa!  Ja siinhä se ois tulevan suurkunnan tai -kaupungin rikkauskii; meijän pienten kuntiin ja kylien kulttuuri ja perinne. 

Nyt ois kuitenkii vielä olemassa oleviin kuntiin korkia aika kannustaa ommii asukkaitaa ja yhistyksiää pitämää huolta niistä perinteistää ja kulttuuristaa, omista juuristaa!  Vaa silviisii meistä tulis vahva osa mahollista uutta suurkuntaa!  Vaa voipha se olla, et ei yhistyksii ja ihmissii pitäskää kannustaa; siinhä voip vielä käyvä sillee, et muuttuu tuo sanonta ja siit tullookii pian vällee: ”Mie vien ja vikise sie, jos huvittaa!”

Mie pijän työn ja sen luonteen takkii toisena kotikuntanain Luumäkkee!  Sehä se meinaakii pyssyy itsenäisen, mistää paineista huolimatta!  Tälviisii, melkei puoliluumäkeläisenä, mie oon hyvinkii ylpiä siit gallialaiskylästä ja ihmisiin touhuumisesta, aktiivisuuvesta ja yhteistyökyvystä!  Sellasta touhuumista mie kannustasin kaikkii muitakii tekemää, iha riippumatta siitä, tullooko kuntaliitoksii vaiko ei tai kannattaako kuntaliitoksii vaiko ei!  Kyl meist kaikist ihestää riippuu, mimmoses ympäristös myö jatkos elellää; onk hää riitasa vai sovinnolline, taantunu vai aktiivine, yksinäinen vai yhteisölline!  Tosiassii on kuitenkii se, et vuosiin saatos rajat on muuttuneet monnee otteesee ja toiseksee, ei ole niinkää tärkiää, mis se on se niisanottu fyysine kuntaraja, jos se raja on rakentunt ommaa mielee.  Mut en mie kuitenkaa tykkää siitäkää, että männää niinko tohveli siihe suuntaa, mihi jokkuu toine määrää eikä oteta riittävästi selvää päätöksii perusteiks vaa luotetaa aina liikaa siihe, mitä jokkuu kertoo!  Ota miust sit selvää!

Silviisii mie tuumaan ja iha omal nimelläi enkä millää  nimimerkil!

Eukko-Virve

"On tyttö tupelle tullut!"

Voi että kuulkaa ku miul on nyt hyvä mieli!  Mie tulin justiinsa tuolta Joutsenon torilta; siel oli uuven Tulentallojan julkistamistilaisuus.  Tapahtuma oli niin mutkaton ja lepposa, että siel oli oikein kiva istuksii katsomossa ja kuulkaa ku siel oli pienii tanhuujii kansallispuvuissaa ja nii mukavii haastikumppaniloitakii, jot suu tuli haastettuu oikei makkiiks!  Ja entäs ne lepuskat! Olipas maittavii!  Tämmöset assiit ja kohtaamiset tekköövät eukkoilusta mahottoman mukavaa!

Siithä mie juohuin miettimää noita ennev vanhasii juhlii.  Monev vanhan juhlapyhän, tai kihupyhän, niiko meil Etelä-Karjalas sanottii, nimes vilahtelloo mansikoita, vaapukoita, lakkoja ja nauriita.  Oli mansikkapyhhää, vaapukkajuhlaa… No mitennii, sie kysyt.  No miehä kerron.  Näät, kirkonmäki nuorille oli ennev vanhaa melkei ainoa tillaisuus tavata toisii nuorii.  Siel oli sit semmonen niinko näytinkolkka, paikka, mihi kokkoonnuttii näytille ja toisii kahtelemmaa.  Tyttösil oli mukannaa marjatuokkonen, niinko nyt Valkealas esimerkiks mansikoita täynnä, ja tätä tyttö sit tarjos semmoselle nuorelle miehelle, joka miellytti.  Jos tuokkone otettii vastaa, se oli merkki siitä, jot tyttökii jollai tappaa miellytti nuorukaista.  Keskikesän marjattommaa aikaa vietettii tuppijuhlii.  Näis tyttölöil oli mukannaa tyhjä puukon tuppi ja sit hyö vanhempii naisii kans kuleksiit tupet vyöllää ja tää vanhemp naine män poikiin luokse ja sano: ”Täs on tyttö tupel tullut, kuka tahtoo, se tampatkoo!”.  Joku pojista saatto sit laittaa puukkosa tuppee ja määräajan jälkeen käytiin kahtomas, mite tyttö ja talo olliit puukkoo kohelleet; jos puukko oli oven pieles, oli aika turha ruveta sen enempää tyttöö kosiskelemaa, mut jos puukko olkii talon peräseinässä, ni se oli jo melkose varma merkki siit, jot poika oli jo ikkää ku hyväksytty talloo vävyks.

Tälläsii kihupyhhii vietettiin kuulemma Etelä-Karjalas viel 1930-luvulkii.  Kihupyhät muodostiit kokokesäsen vierailu- ja juhlaohjelman.  Helatorstain kihuttii Raudussa ja sammaa aikaa Jaakkimas ja Rautjärvel.  Juhannuksen oli puolestaa Joutsenon, Kirvun ja Sortavala vuoro ja Kolminaisuuven sunnuntaina kihuttii Räisälässä.  Pietarin päivänä olliit Jääsken ensimmäiset kihut ja ne olliitkii jo iso markkinatapahtuma. Mut tiijättäks työ mitä: suurin näist kaikista oli kuitenkii vissii Ruokolahen, meijän Eukkojen kotipitäjän, suuri vaapukkapyhä, jota vietettiin yheksäntenä sunnuntaina kolminaisuudesta (eli justiisa näihin elokuun lopun aikoihin) kaike kaikkiaa kolmena sunnuntaina peräjälkee, ko vauhtii päästii!  Ensimmäisen sunnuntain kirvulaist saapuit vierailulle, toisena tulliit jääskeläiset ja kolmantena joutsenolaiset ja rautjärveläiset.  Tyttöset toivat vaapukkatuokkosijjaa kirkonmäelle ja tarjosiit näitä mielitietyllee suosionosotuksen.  Muistii on merkitty, jot Ruokolahen kauniille kirkonmäelle ”kokoontui aina tuhansiin nouseva yleisöjoukko ja kaunis oli näky, kun nämä erivärisissä kansallispuvuissa kulkevat neitoset ja pojat kulkivat pitkin kirkkoharjua ja kihusivat”.

Mie kuulin pienenä tyttönä vanhoilt sukulaismiehilt kaikenlaisii juttuloita Ruokolahen vaapukkajuhlist. Niinko esimerkiks sen (en tiijä, kehtaanks mie haastaa, no pakkoha se on, ko alotin), jot joskus olliit järjestänneet kilpailun siitä, kuka pissii kauimmaksi.  Ja arvaattaks työ, et juttuloihe mukkaan tään on kerra voittant naine!  Ei tainneet muutekaa olla kihupyhät iha varsinaisii, tai ainakaa pelkästää, kirkonmenoloihi keskittyvvii tilaisuuksii.  Tietäähä tään, et ko on paljo kansaa koossa, joukkoo mahtuu jos jonniilaista ja siel sitte sattuu ja tapahtuu.  Viinakauppiaita ja korttipelureitakii riitti ja nää olliit kuulemma asettunneet mehtää Saimaan ja maantien välliin.  Ihmisii oli nii paljo, ettei polliisit oikee saaneet järjestystä piettyy ja kerrottii, jot kerrankii oli tiel olt nii paljo tappelijoita kerralla, ettei läpi pääst mänemää.  Yks sukulaismies oli haastant, jot hää oli kerra ehtint yösijjaa pitäjätuvast vaapukkajuhlii aikaa, mut nukkujii oli nii paljo lattioillakii, ettei siin olt ees jalansijjaa.  Et on sitä Ruokolahellakkii isoja juhlii järjestetty aikonnaa ja pitäjä on olt oikein kuuluisa näistä tapahtumistaasa, joita nykykieles jo festivaaliloiks varmast mainittaisii. 

Ens viikonloppuna julkistettaan uusi Imatran Inkeri.  Se on sit taas juhlat tiijossa! Näitä juhlii juhlitaa kuitenkii hyvi paljon hillitymmis ja rauhallisemmis merkeis ja aika paljo pienemmäl porukalkii varmast, ko noita ennev vanhasii vaapukkajuhlii.  Mie muuten huomasin taas yhen hyvän puolen tässä Eukkona olossa:  miul ei Eukko-reissuille lähtiessä ole millonkaa sitä naisii iänikkuista pulmaa, jot mitä laittas päällee, ko on tää Eukko-puku! 

Nyt miun pittää taas männä!

Mut kuulumissii taas ja kertokaa kaikile tutuile terveisii!

Virve -Eukko