Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi

       

Miehä mie tääl taas terve!

Ehä mie sit kerint jouluu enne tänne mittää kirjottaa.  Tai oisiha mie kerint, mut minnuu ku rupes oikei tuo kirjottamine kehtuuttammaa, ni mie en sit kirjottant!  Meil ko män tonttuseikkailui tehesssä joulun alusaika ja sit ommaa jouluu piti tietysti vähä häärätä.  Ei paljoo, mut kuitekii sillee, et alko tuntuu, et joulu tulloo; eihä se näät oikee ilma mittää hääräämisetuntuu meinaa tullakkaa, ko semmosee on tottunt.  Jouluvalmistelut on miusta hirmuse mukavii!  Kaikki se paistamine ja koristeihe värkkäämine ja laittamine!  Miule tulloo siit joulun tuoksu ja tuntu!  Semmone lämpöne mieli, ko joululaulut soivat ja mie ihekkii laulan nii, et kitarisat läpäjäävät!

Enne jouluu mie kävin vähä haastelemassa Ruokolahen seurakunnan järjestämäs vanhemman väen joulujuhlassa ja joulunalusviikolla sain mielusii vieraita:  Ruokolahen muut Eukot tulliit kyllä joulupuurolle!  No myöhä syötii ensi puurot ja rusinasopat, niinko asiaa kuuluu ja sitte myö mäntii meijä kodalle tulien ääree.  Miu miehein Jari oli keittänt siel meile nokipannukahvit ja myö naposteltiin joululeivonnaisii, juotii kahvii, laulettii joululaululoita ja kerrottii joulumuistojamme.  Miu täytyy sannoo, et niitä muistoloita kuunnellessa miulle tul semmone lämpöne mieli; nää Eukot on niin mahottoman mukavaa porukkaa, ilosii suruloissaakii.  Kaikenmoisii muistoi tuntu olevan, ilosist niihi mustempii ja takasii.  Kyl on vahvoi naisii!  Meil ol miun mielestäin oikein metka ilta siin nuotion ääressä haastellessa ja mie aattelin, että pittää kutsuu muullokii nuo eukkosein yhteiseen tapaamisseen ja haastelemmaan suut makiaks!

Pilkahtiks teillä pesäpäivin aurinko?  Tääl tais pikkasen pilkahtaa, mikä onkii hyvä assii, sillä  se tietää sitä, jot tulloo ihan hyvä kesä!  Pesäpäivät alkaat Tuomaan päivänä ja jatkuut jouluaattoo ja auringon sanottii ennev vanhaa olevan tuona aikan kannallaa elikkä pesässää.  Niihä sitä ruukaavat ihmisetkii olla ja nii sitä oltii myökii, iha omal porukal ja vanhoi sekä ommii uusii perinteitä vaalien.  Meil jouluu kuuluu tietyst elukoihe erityine huomioimine kaikenmoisil herkuil, aattokirkko, yhes valmistettu aattoruoka ja aattosauna kynttilöihe valos.  Tietyst myö jaetaa lahjatkii, sehä on selvä!  Joulupäivä männöö vähä samoil lämpösil.  Aiemmi, sillo nuorempana, myö käytii isännä kanssa joskus tahvanan ajos, mut eihä sitä ennää kehtaa.  Lapset on välil jatkaneet tätä perinnettä, mut nyt meil män joulupäivät kaikil iha kotona lautapelilöitä pelatessa, joka sekkii kuuluu meijä ommii perinteisii.

Nyt jokkuu miettii, et mitä ihmee tahvanaa ne on ajaneet.  No, miehä kerron.  Jo enne meijä aikaa oli Ruokolahel ainakii tapana ajjaa tahvanaa, eli kotona vietettyje jouluaaton ja joulupäivän jälkee lähtii Tapanin päivänä naapurloihe kyllää, iha kutsumatta.  Jossakii vaihees tapana oli lämmittää naapurie saunat (sillo, ko ol enemmä ulkosaunoi) ja herättää sit sen talon kotiväki saunomaa ja tarjoomaa tahvanaa, eli ruokaa ja mahollisesti ryyppylöitäkii.  Jos tahvana (eli tarjoomukset) eivät olleet niin sanotust kotona, uhattii särkii leikillä talo uuni.  Joskus vissiikii on männeet iha rettelöinni asteelle nääkii tahvanan ajot.  Nimittäi Ruokolahelt on säilynt käräjäpöytäkirja vuuvelt 1685, jossa kerrottii seuraava tappaus: ”Aikaisin, eli päivän sarastaessa ratsastivat miehet hevosilla sisälle tupaan, missä erikoisolutta, jota on erityisesti valmistettu vuoden lopuksi, kaadettiin hevosten päähän ja selkään ja harjaan.  Loput oluet nautittiin ja sitten ratsastettiin jälleen ulos.”  Sitä mie en tiijä, jot mitä hurjaa hyö sit olliit tehneet, mut jotakiiha siinä ol vielä käynt, kerra ukot käräjille olliit joutuneet.

Nythä myö vietetääkii sit jo uuven vuuven aattoo, ko mie tätä kirjotan!  Tiijättäks työ, et Suomes kauva sitte vuosi alko syksyllä, ku edelline sato oltii saatu korjattuu ja juhlittuu?  Siit on kyl jo niin kauan aikaa, ettei sitä kukkaa muista! Ja tää tammikuu –nimi, sehä johtuu siitä, että vietetää niin sanottuu sydäntalven aikaa.  Tammi näet tarkottaa joissakii murteissa napaa taikka keskipuuta, eli sydäntä.  Saapiha nähä, mimmone helmikuu meille tulloo, ko nyt on nii leutoo! Vanha sanonta sannoo: ”Jollei tammikuu pauku, niin helmikuu helisee” tai ”Tammikuun tasaiset säät helmikuussa heilahtaa”.  No, mist tätä tammikuuta nyt viel tietää, joulukuu viimosen päivän!

Mut jos mie viel mään takasii tuoho vuoden vaihtee viettämissee.  On se näät olt aikoin saatossa missä kohtaa vuotta tahansa, on siihe liittynt aina vähä tulevaisuuve ennustamista meijä perinteissä.  Ennev vanhaa mieltä askarrutti erityisest nuoril naisil naimisii pääsy, vähä vanhempii ihmisii taas kuolema.  Näitäkii asioita on enne tiedusteltu tinnaa valamalla.  Tinan muodosta pääteltii millo  mitäkii; jos tul säkin näkösii, ol tulossa hyvä viljavuosi, jos ol ryhelmää pinnassa, tuli rahhaa, mustat täplät tiesiit surruu, avain arvon nousuu, tasane möhkäle sairautta, risti tai seppele kuolemaa.  Jos ei varsinaine muoto kertont mittää, ni sitte piti kahtoo tietysti varjokuvvaa ja koittaa siitä tulkita, miltä tina näytti.  Tälviisiihä myö tehhää monet vieläkii!  Ennev vanhaa ol sit viel onnenpeilii kahtomine ja muutamii aika samanmoisii tapoja tai taikoi, mitä juhannuksen tienoissakkii tehtii; saunavasta heittämistä saunan katolle (jot mist päi se sulhane sit taapertaa) tai tyynyn alle erilaisii esineihe laitto, niinko halkojen tai kenkiin.  Kuka niitä sit unissa tul hakemaa, ol sulhane tai morsiin.  Harmi ko meil ei ole sikaa; sialtakkin näät uuven vuuven yönä käytii kyselemäs asioita ja aina ku sika kysymyksee röhkäs, ol se myöntävä vastaus.  En mie tiijä, mite hyvä "oraakkeli" tuo sika sitte oikei mahto olla....  Ja kui mones talos joulukinku syömise jälkee oli sika, jolta uuten vuoten voipi jottain kysästä?

Ennev vanhaa uskottii, et kaikenmoine käyttäytymine vuuven ensimmäisenä päivänä vaikuttaa koko vuotee!  Jos saunottii päivän näöllä aattona, noustii seuraavan aamun varhain ja viritettii nopiast tuli takkaa, pysyttii koko vuosi virkiän ja työt sujjuit sutjakkaasti.  Ja muistakaa, jotta että puhu uuven vuuven saunassa; kärpäset vaivaavat teitä sillo koko kesä aja!

Näil evväil mie toivotan teille kaikile oikei hyvvää uutta vuotta!

Terveisii vaa taas täält Laamalast kaikile teile!

Virve-Eukko

Eukkoilua

Yks noista Imatran Inkerilöistä onnittel minnuu Eukoks nimittämise yhteyvessä silläviisii, et tervetulloo satuolentoloihe joukkoo!  Tää oli häne mieheesä hänelle antama nimitys ja johtu siitä, et miehe mielestä vaimost ol tult satuolento Inkeriks nimittämise jälkee sen takkii, et vaimoo ei ennää tahtont nähä ensikää, ko hää riens Inkerinä millo missäkii! Ja semmosiiha ne satuolennot tuppaavat olemaa; niitä saattaa uskoo olevan olemassa, mut ko niitä ei nää, ni iha varma ei voi olla!

Miu pittää sannoo, että miule satuolenton olemine on varsinaisii töihen puolesta aika tuttuu puuhaa;

mie lennä töihe puolest aika paljo ja kaikenmaalima rooliloissa millo tonttun ja millo peikkon ja millo minäkii!  Silviisii tää yks rooli lissää ei mitenkää haittaa!   Mie oon ottant tään semmosen harrastuksen; toiset harrastaat kuntoiluu tai muuta urheiluu tai mitä nyt kukakii, mie harrastan eukkoiluu.

Eukkoilu-harrastus on siin mieles aika kiva, et siihe ei ole olemas kauhiast mittää sääntöi vaa jokkaine Eukoks nimitetty saapi harrastaa sitä aika vappaasti sillee, ku ihellee tuntuu sopivimmalta.  Tietysti yhteisen piirteen kaikille eukkoilun harrastajille on se, et männää tapahtummii, ku kutsutaa ja käyttäyvyttää sit siel tapahtumas sen roolin vaatimalla tavalla, jotakuinkii arvokkaast.  Miunkii pittää siis vihon viimein opetella käyttäytymmää!

Miu eukkoilurintamal oli täs männä viikonloppun kakskii tapahtummaa; Ruokolahen joulutori ja Ruokolahen Laulu-Eukkoin juhlakonsertti, saman päivän.  Niitä enne mie olin töissä niis muis rooliloissai, tai tarkemmi esiintyjän paris pikkujoulus ja järjestäjän paris itsenäisyysjuhlas, joist toises olin paikan päällä.  Roolit siis vaihtuit aika tiuhaa tahtii, mut kyl mie kuitekii yriti muistaa, ettei jäänt rooli päälle noist toisista tapahtumista.

Mut niistä tapahtumistaha miun piti haastaa!  Ruokolahen joulutori meni vissiinkii ihan perinteisel kaaval, niinko se on mänt jo muutaman vuosikymmene!  Tämmösii perinteitä myö tarvitaa, jot on jottai pysyvyyttä ja toisaalta jatkuvuutta!  Se,mikä miul pisti silmää, ol, et siel oli mahottoma paljo hirmuse hyvvii tuotteita myynnissä! Toivottavasti siel myös kävi kauppa!  Ja sitte se Laulu-Eukkoin juhlakonsertti!  Voi mahoton, mite se oli hyvä!  Myö käytiin jonkinmoisen kokoisella eukkoköörillä höitä ensi onnittelemassa ja sitte istahettii kuuntelemmaa.  Ensimmäine puolisko mäni suomalaisen musiikin ja Jean Sibeliuksen juhlapäivän merkeissä ja toisella puoliskolla käytiin runoje ja lauluin kautta läpi joulun viettoo eri aikakausina.  Miu pit ihan poskee purra, etten mie ois itkii tyrskänt, nii oli koskettavvaa etenkii se sota-ajan jouluje käsittelemine!  Kuoron laulusta löyty sekä herkkyyttä että voimaa, sävyjä ja tunnetta!  Kyl mie olin sitte ylpiä näistä ”eukkosisarista”!

Mut tiijättäks työ, mite tää tuntuu miust mukavalle männä toisiin valmiiks järjestämmiin tilaisuuksiin ja tehä vaa, mitä pyyvetää?!  On se vaa kuulkaa aikamoine etuoikeus meille kaikille, ko jokkuu noita tilaisuuksii järjestää ja myö vaa päästää nauttimaa, etenkii, ku tietää, miten iso homma siin ylleensä on takana, ennenko valmista on syntynt! Miulle jokkuu ”viisas” sano kerra, että eihä tunnin tilaisuuven tekemissee tarvii tehä ko tunnin työ!  Mite miust tuntuu, et hää se ei olt ikännää joutunt järjestämmää yhtää mittää, eihä sitä muute voi selittää, jot tuommose lausee suustaa päästää.  Mie oikeestaan melkei loukkaannui kaikkiin tapahtumajärjestäjjiin puolesta; oha se melkosta työn vähättelemistä tuollee tokasta.

Mut mitä myö noist, ko ei nekkää meist!  Mie jatkan eukkoiluu täs enne jouluu vielä ainakii seurakunna järjestämäs vanhemma väen joulujuhlas.  Siel miu pitäs pittää jokkuu vappaavalintaine puhe.  Mieluisii tehtävii, mieluista eukkoiluu.  Silviisii mie nyt sit tänä vuonna valmistauvun myöskii joulun viettoo! Mut siit mie kirjotan sit toise kerra!

Terveisii taas!  Johan tuota lunta piisaakii!  Hyvvii jouluvalmisteluita vaa teile kaikille!

eukkoileva Virve

Kriteeri

Miehä mie tääl pitkäst aikaa, terve!

Kuulkaa ku nyt miul juolaht mielee kirjottaa näistä kriteerilöistä.  Minnuu rupes nii kovast huvittammaa, ko mie jostai uutisest kuulin, jotta kirjastoloihe lukukoirille pittää kehittää kriteerit, jot höitä voijaa käyttää. Mitkä kriteerit?  Eiks tää nyt iha selvä maalaisjärki jo sano, jot lukukoiraks voijaa viijä semmone koira, jol on jottai sosiaalisii taitoi ja joka tulloo toimee ihmisii kanssa ja tykkää lapsista ja on sisäsiisti?  Pittääkö siin nyt työryhmää perustaa tuotakii miettimää?  Ja sit tietysti pittää laatii pykälät ja ukaasit, jot jos meinaa koiraasa viijä kirjastoo istumaa, ni sen pittää käyvä suorittamassa testi viije vuoje välein, jot onk hää sopiva ja kykenöök hää vielä kuuntelemmaa noihe lapsiin kirjoin lukemista.  Eikä nää testit tietysti mittää ilmasii varmast oo!  Ei tietenkää, pittäähä niistä aina joitakii satasii velottaa, eihä siit muute mittää tule!

Muutekii tuntuu, et tervee järe käyttö alkaa olla vähä niinko kiellettyy tääl meil.  Mie luin lehestä jostai hevostilallisesta, jolla on tult ongelmii viranomaisii kans, ku häne talliisa ei täytä uusii EU-määräyksii.  Ja tiijättäks työ mistä on kyse?  No, semmosesta assiista, et tallissa on katos iha seinä vieres betonipalkki, joka on kahenkymmenen sentin levveyden alalta jonnii verran matalammal, ku muu tallin katto ja siis ihan pikkasen liian matalal uusii säännöksii nähen.  Kahenkymmenen sentin levveydelt, viis sentii, vai mitä se ol, liian matala!  Onkoha nää viranomaiset ihan nyt tosissaa? Onk hyö nähneet hevosta?  Tietääks hyö, et hevone ei seiso seinä vieres kahenkymmenen sentin alueel?  Ymmärtääks hyö, et kakskymment senttii on hevosen mittakaavas aika pien ala?  Hevoset on osanneet siinäkii tallis olla vuosikymmenii tähä saakka, voineet hyvin ja höist on hyvvää huolta pijetty.  Mut nyt asiat muuttuut, iha kertakaikkiaa!  Viranomaset on etätyönä päättäneet, jot hevoset eivät voi voija hyvi, sillä siisti.

Sitäkii mie juohuin miettimää, et kui mones työs pittää tehän nii mahottommii selvityksii ”miljoonil” eri lomakkeil, niinko noihen maanviljelijöihen pittää?  Voi hyväne aika sentää!  Minnuu nauratti niin kauhiast, ko jokkuu aika takaperi mie luin sattumalta yhtä tämmöstä lomaketta, suomalaisii täytettäväks tarkotettuu ja siin ol muun muassa kohta: ”haetaan laajaperäistämispalkkiota sonni-, härkä- ja/tai emolehmäpalkkioiden perusteella ja/tai vuoristoalueen lypsylehmien perusteella.”  Mite hyö lie nää meijä maanviljelijät tul toimee  enne, ko hyö eivät vissii tienneet laajaperäistämisest vuoristoaluee lypsilehmiin perusteella kauhiast mittää?  Vaik mikkää ei tilalla muuttuis, pittää joka vuosi ilmottaa kaik samat tiijot ja liitteet.  Painopiste on siirtynt maanviljelyssäkii pellolta internettii ja paperloihe täyttämissee! 

Männä vuosinaha sitä huvituttii siitä kurkun käyryyvestä ja tervan myrkyllisyyvestä, muihen  muassa.  Tervan käyttöhä meinas näet tyssätä johonkii biositidirektiivii, jonka mukkaa mittään semmosta puunsuoja-ainetta ei saa käyttää, minkä vaikutuksii ei ole tutkittu.  Ja terva tutkimine oli nii kallista, ettei sitä tutkimusta kukkaa tahtont maksaa.  Ennev vanhaa ei taitant olla kovinkaa monta semmosta vaivaa, jota ei Suomessa saunalla, viinalla ja tervalla koitettu parantaa; yskää, syyhyy, keuhkotautii, reumaa, iho-oireita.  Kaikkii se muinone mummo käytti tervaa ja joskus tervas ihteesä iha kokonaa ja män sen jälkee saunan löylylöihe.  Terval höylättii muinosen mummon lisäks tietyst köysii, suksen pohjii, venneitä, nahast tehtyi jalkineita ja vaik mitä. Niinko viel nykyjääkii esimerkiks tää Ruokolahden kuulu kellotapuli tuos kirkonmäel.  Jos se terva on heti rillimakkaran ja käyrän kurkun jälkee maailman yks vaarallisimista aineista, ni mites se meijän eukkoloihe oikei kirkonmäel käypi? Vaik eihä sitä paanutervaa oo tarkotustakaa syyvä tai juuva ja oisha se maalima ensimmäine ihme, et justiisa sillo, ko jotenkii siin vanhalla hautausmaalla tepastelloo, ni tapulin paanukatost irtoaapi säle ja napsahtaa siun suuhuis ja sie sen nielaset.  Ja eikähä siinkää tietyst vaarana ole se säle vaa se, et sie sen tervan siin ohes nielaset.

Toivottavast hyö ei keksi ennää lissää säännöksii tuoho saunomisseen!  Oishan siinäkii mahollisuuksii tirektiiville jos toisellekkii; kui kauva saat ottaa löylyy, monta astetta, onks saunaa pitänt monta tuntii lämmittää ja mil viisii, saapiks sitä välil käyvä vilvottelemas vai pittääks löylyt ottaa yhtä kyytii, kuin monta kauhallista saapi vettä heittää kiukaale, vai saapiks sitä heittää ensinkää.  Voipiks uija ja jos voipi, kui pitkää kerrallaa, ettei suomalaine ruhollaasa ja liallaasa liikaa rehevöitä luontoo. Sauna pittää tietyst tarkastaa vähintää kolme vuode välein, sojottaaks piippu viel sammaa suuntaa, ko on ilmotettu, mitä puuta on poltettu, mikä o vuosikulutusarvio.  Ja ku sit tarkastaja tulloo ja olet kuule erehtynt heittämää liian monta kauhallista  vettä kiukaalle, ni  tulloo saunalle purkutuomio ja siule elinikäne saunomiskielto!  No, toivottavast tätä ei lue kukkaa semmone, joka saiskii täst kimmokkee noihe tirektiivilöihe keksimissee!  Kyl meijä suomalaisii pittää saaha saunoo niiko ennenkii!

Tiijättäks työ mitä; ne on kuulemma nää säännökset aika monet ihan pelkästää kotimaista, ihka suomalaista keksintöö!  Sehä se minnuu vaa mietityttää, että mis kohtaa se napsahtaa se ihmise mieli?  Mis kohtaa unohtuu tää iha normaali arki ja se, jot mite se sujuis kaikkii kannalta mahollisimman mukavasti ja jouhevast?  Mis kohtaa mielee alkaa juolahtaa keksii kaikemaalima kriteerilöitä, jotka meist pienist ihmisist joskus saattaavat tuntuu iha pelkälle kiusanteolle ja vallankäytölle?  Mis kohtaa mielee hiipii joustamattomuus, vaik jonkiilaiselle joustolle ois mahollisuuksiikii näihe kriteerilöihen viidakos?  Oisiks se kuulkaa aika nyt istahtaa vähä alas ja tuumata ihan kaikes rauhas tätä assiita ja lopettaa se mahoto hääräämine ja kilpajuoksu siit, jot kuka on se parhain mallioppilas, joka keksii parhaimmat (tai pahimmat) säännökset, ohjeet, kriteerit, uuvistukset tai mitkä millokii.  Oisiks se nyt aika meijä kaikkii hiukkase istuu ja kuunnella toisiamma?  Kuunnella ja tehä sillee, niiko piene ihmise kannalt ois parasta?

tuumailoo arki-eukko Virve

terveisii vaa kaikille täält lumituiskusest Laamalast!

Onnitteluja

Mie tääl vaa taas terve!

Mie oon saant ihan mahottomasti onnitteluita Eukoks valinnan jälkee!  Kiitoksii vaan kaikille niist vielä kertaalleen!  Jokkaine onnittelu näät lämmittää mieltä iha omalla tavallaasa ja mie arvostan niitä kaikkii hyvi suuresti.

Jotkut onnittelut kuitenkii ihan erityisest jääpi mieleen, tiijättähä työ sen omastakkii kokemuksest!  Oikei sydämen pohjasta lausuttu onnittelu, jollai erityisel taval esitetty onnittelu tai sit esimerkiks joltai odottamalta taholta saatu onnittelu tai semmoselta ihmiseltä, jost ei ole kuult muute pitkää aikaa yhtää mittää, nehä ne on ainakii niitä, jotka mieleen jäävät!

Mie aattelinkii täs nyt teile haastaa muutamist miun saamist onnitteluist, vaik mie en meinant kyl näi taajaa ensikään tähä bloggii kirjottaa, jottei kukkaa heti kärkee kyllästy.  No, mut minkäs sitä karjalaiselle luonteelleesa voip; jos ei saa haastaa suutaa makiaks, pittää sit kirjottaa sormet turvoksii. 

Tään kirjotukse pisti lopullisesti käyntii postikortti, jonka mie sain.  Siin korti toisel puolel on piirretty mukavan pyöriäposkine naisimmeinen sienikorin kans ja pihlajaoksista tehty seppele päässää.  Kumisaappaat näkkyyt oleva ja oikei punane pilkulline mekko.  Toisel puolel korttii lukkoo ensimmäisen tervehyksen: ”Eukkosemme!”  Eukkosemme!  Voi mite jo heti miun mielein virkisty ja sydäme alas läikäht silviisii lämpimäst!  Miut ikkää ku tuol yhel sanal kääräistii Ruokolahe ruutuvaipan lämpöö.  (Ruutuvaippa on semmonen ruuvullinen ”shaali”).  Tää onnittelukortti tul yhdistykselt, jonka puhheenjohtajan mie ”piipahin” yhen kauen eli kahen vuuven ajan ja mite hieno ja hyvä porukka se olkii ja on varmasti vieläkii!  Jos teist jokkuu tätä lukkoo, ni kiitoksii teille oikei, oikei kovasti!

Puhelinsoittoloist erityisesti yks ol miule oikeinkii tärkiä.  Nimittäi, miun ensimmäine kunnalline, lähin esimiehein soitti.  Ja tuos ei ole kirjotusvirhettä, se on ihan nimenomaan kunnAllinen.  Ja kyl tietyst ihan varmast kunnollinenkii, en mie sitä eppäile yhtää!  Hää ohjeisti minnuu, sillo semmosta nuorta tytönhupakkoo, hämmästyttävän kärsivällisest.  Hää ol myöskii miun viimene kunnalline lähin esimiehein; mie näät ”maalimankiertuee” tehtyäin palasin kotikuntaa töihin ja kah, siellähä tää esimies oli taasen vastassa ja töihin tervetulleeks toivottamassa!  Hää ol siinäkii vaiheessa kovast kannustamassa, ko myö miun miehe kanssa tätä kulttuuryritystä ruvettii perustammaa ja mie käsikirjotin kaikenmaaliman juttuloita.  Ja siit sit jonkuu vuuven päästä hää jäikii eläkkeelle, eikä myö sit tavattukkaa ko joskus jossai tapahtumas tai Ruokolahen toril.  No, yks ilta tään Eukko-valinnan jälkeen hää sit tossijaa soitti miulle ja onnittel oikein lämpimäst omasta ja rouvaasa puolesta.  Kyl tuntu mukavalle se soitto!  Myöhä juteltiin siin pitkät pätkät kuulumissii saman tien ja mielee nous monta muistoo niilt ajoilta, ko hääkii oli vielä töissä ja koko kunnassa ol semmone kehittämise ja tekemise meininki.  Hyvä työporukka se oli, sitä oli hieno muistella!

Sit mie sain muihe sähköpostiviestilöihe joukos mm. seuraavan:  ”Tääl tää kaukane sukulaine, jota sie et vissii ees muista, onnittelloo!”  Hää assuukii aika kaukan, toisel puolel Suomee, tää sukulaine.  Tokiha mie hänet muistin, vaikken oo kuult enkä nähtkää häntä vuoskymmenii!  Ja miten se tuntukii metkalta saaha lämpöset onnittelut justiisa tält sukulaiselt!  Siintkii mie juolahin miettimää vuosiin takasii aikoi ja esimerkiks tätä oman kotikylänkii elämää, miten se onkaa muuttunt!  Ko mie olin pien, kyläs asu paljo ihmisii, käytii toisissaa kyläs ahkerasti ja ihan ilmottamattakii.  Vietii viemisii, haastettii ja koha vaa oltii.  Mut toisijaa tavattii paljon!  Kesäasukkaatkii olliit kaik tuttuloi, ainakii meille, ko miun vanhemmil oli kyläkauppa, jossa hyö kaik käivät. Ol lentopallopellii, tanssiloita ja vaik mitä.

Viel yhest onnittelust mie haastan.  Se olkii oikein konkreettinen ja hyvält maistuva!  Nimittäi täti (tai oikiammi miun isän veljen vaimo) ja häne veljeesä vaimo leipoit meille laatikollise herkkuloita onnitteluloiks!  Aatelkaapaha sitä!  Nää yli kaheksankymppiset naiset paistoit perunalimppui, kääretorttuu, kakkuu…  Voi hyväne aika!  Hyö olliit aatelleet, et ko meil on aina sitä porukkaa nii paljo, ko nuoret tulloo suuripiirtei joka viikonloppu kottii kaverloiheesa kans, ni et männööhä sitä meillä!  Siin hyö olliitkii ihan oikiissa!  Ja kyllä olikii herkullista ja makosaa!  Mite olikaa aatosta ja sydäntä siin onnentoivotukse takana, siltä se miusta ainakii tuntu!

Näihe ja kaikkiin muihe onnitteluihe paistees miun onkii mieltäi hyvä lämmitellä pitkän aikaa!  Siint mie juohuin aattelemmaa, et meijä ois hyvä muistaa kortil, puhelinsoitol, sähköpostil tai miksei leipomuksil tai jollai muullakii taval, muutekii, iha yllättäin, toisii ihmisii! Se saattais ylleisesti ottain lämittää saajaasa ja tuottaa pitkäle ajale hyvän ja virkiän mielen! Ei se hyvän miele tekemine toiselle niin mahottommii sit kuitenkaa vaaji!

Kiitoksii vaa teile kaikille oikein mahottomast ja hei hei ja terveisii taas!

miehä mie vaa, arkine eukko Virve

P. S. Nyt miust kyl tuntuu, et mie pijän vähä taukoo täst kirjoittamise ryöpyst tään blogi osalta...

Anarkistieukko

Johan pomppas!  Oho, tuokii saatto nyt olla väärä sana, tuo pomppaamine, tähä kohtaa.  Nimittäin, mieko siin eellisessä blogissain kirjotin, jot mie oonkii anarkistieukko, ni arvaattaks työ, et mie pääsi hetsillää Yhysvaltojen lukulistalle.  Miul tul mielee se jonkuu ajan takane uutine, et mite hyö siel kaukaakii meitä vahtiit netin kautta terrorismin pelos.  Oisko se sit syynä, tiijä häntä?  Nyt miul on täs tekstis jo monta sannaa, jotka taitaat olla arveluttavii.  Mie näät luulen, jotta heijän Google-kääntäjääsä eivät tätä murteellista tekstii ossaa kääntää ja sielthä saattaa sit läpsähtää näyttöruutuu vaik mite hurjaa tekstii, ko käännöstä lukkoo! 

Siintähä mie juohuinkii ajattelemaa, jot miun pittää nyt aika pikasee selvittää, jot mitä mie tuol anarkismil täs eukkoin kohal tarkotan.  Miun mielestä ko se täs yhteyves vois olla esimerkiks justiisa esimerkiks semmosta keskustelun herättämistä perinteihe ja kulttuurin merkityksest ja sen assiin painottamista, että kulttuurikkii on hyvinvointipalveluu! 

Tul mieleen semmonenkii asia, jot martoillaha on erilline yhdistys, Anarkistimartat ja marttajärjestöhä se on Ruokolahellakkii tään eukkoassiin alkuun laittant, vaik nykyjää Eukon valinnan tekköö semmonen työryhmä, jossa on edustajjii kyllä muistakii yhdistyksistä ja tahoista marttoin lisäks.  Nii ja nää meijän martat on kyl enneminkii vissiin sen perinteisemmä siiven edustajjii. 

No, miehän etin sit kuitenkii Anarkistimarttoin kotisivut ja kahtelin, jot mitä hyö oikein ovat sinne kirjoittanneet.  Täs on heijän määritelmääsä ihan suoran lainauksen: ” Anarkismi merkitsee meille eri ihmisryhmien ja sukupuolten keskinäistä tasa-arvoa, ihmisarvoista, hierarkioista ja rakenteellisesta väkivallasta vapaata elämää, kulttuurin ja ilmaisun vapautta ja moninaisuutta, sekä ihmisten keskinäistä positiivista yhteiseloa sopusoinnussa luonnon kanssa... Martat merkitsevät meille historiallisesti merkittävää, aikaansa edellä olevaa naisjärjestöä, joka yhä edelleen puolustaa ja edistää eettisiä, ekologisia ja sivistyksellisiä arvoja ihmisten arkisessa todellisuudessa… Anarkistimarttojen toiminnan tavoitteena on puolustaa pehmeitä, lujia arvoja maailman arkisessa todellisuudessa… Anarkistimartat on rekisteröity marttayhdistys, joka tekee sitä mitä juuri kulloinkin haluaa. Oli se sitten "perinteistä" marttatoimintaa sukankudonnasta kokkauskurssiin tai jotain ihan muuta. Meistä on kivaa, ja äärimmäisen tärkeää, tehdä asioita yhdessä. Marttayhdistys on kuin nykyaikainen kylän kaivo, jonne naiset kokoontuvat, ikään ja ulkonäköön katsomatta, jakamaan kuulumiset, tiedot ja taidot, ilot ja surut.”

Minnuu kiehtoit noista ajatuksist erityisest justiinsa tuo tasa-arvo, kulttuurin ja ilmasun vappaus ja monimuotosuus, sopusointu luonnon kans, eettisiin, ekologisiin ja sivistyksellissiin arvoin edistäminen sekä se, että hyö on päättäneet tehä, mitä hyö kulloinkii haluaavat.  Ja eiks kuullostakkii ihan mainiolta tuo viimone lause, et yhistys on niinko nykyaikane kyläkaivo ja kokkoontumispaikka, mis saap keskennää haastaa kaikist maaliman asioist!  Jos anarkismi tällä viisiin määritellää, nii mie oon oikein mielelläin anarkistieukko! Myöhä voitais jotenkii yhes miettii, jot milläviisiin myö saataisii meijä porukan voimin aikaa semmonen ”kyläkaivo”, johon saataisii kaikenikäsii, nuorii, vanhoi, miehii, naisii, kokoontummaa ja haastamaa ja yhes puuhailemmaa!

Sit ko tuota anarkisti -sannaa vielä vähä purkaa ja jättää siit muutamii kirjaimii pois, ni jääp jälelle sana arki. Arkieukko.  Sepä se vast hyvä oiskii, jos pystyis omas arjessaa aina huomioimaan toiset ihmiset ja tuomaa noita hyvvii arvoloi esille!  Eikä miust ole ollenkaa huono assii sekkää, et on vaa iha tavalline, välil pullaa paistava, välil rempseäst rallattava, aina perhettää rakastava ja mahollisesti sillo tällö pikkasen kärttynenkii arkine eukko.  Semmosiihan meistä kuitenkii on suurin osa!

Kahotaapas, mite ne katsojaluvut nyt hyppäjäävät Amerika mantereel!  Ja voipha se kuitekii olla, et siel on näitä suomalaisii ja mahollisest iha karjalaisii juurii ommaavii nuo lukijat, mistä sitä tietää!  Ko näyttää tuon katsojatilaston mukkaa niitä löytyvän Venäjältä, Virosta, Saksasta, Turkista, Ukrainasta, Espanjasta ja Belgiastakii! 

Terveisii kaikille taas täält meilt ja miult

toivottaa

Arkieukko ja arkine eukko Virve

P.S. En mie varmastkaa jatkos ihan näin tiuhaa bloggii kirjoittele… tai mistä sitä tietää, jos aihetta tulloo! 

Ruokolahen Eukot

Nyt on sit viikko eletty Ruokolahen Eukkona!  Onks miun elämäin muuttunt jotenkii?  No, rehellisest sanottun, ei se viel oo ainakaa kerint!  Miul ko noihi ”oikeisii töihi” kuuluu lentää millo missäkii, vastata puhelimmee (sillo ko pystyn, etten oo jossai kokoukses) ja kertoilla tapahtumist ja muist lehti-ihmisille, ni siinä mieles tää ei oikeestaa poikkea normaalist päivärytmistä ollenkaa.  Tään ensimmäisen viikon aikana on tullut vast pari kutsuu tapahtummii, et siis ei mittää semmosta suurta rynnäkköö ainakaa miun kohallain ole täs viel syntymässä.

Ja nyt pittää heti sannoo, et jos jonkuu mielest mie en kirjota oikiita karjalan murretta, ni hää on ihan oikiissa; mie kirjotan sillä viisiin, ku mie oon tottunut pienestä pittäin kotonain puhumaan.  Mikä hää sitte on oikiita ja mikä ei, mie en oo siit ollenkaa varma.  Sannoot, et esimerkiks Ruokolahel vaihteloo tää murre iha kylittäinkii ja jokkaisen mielestä se oma on tietyst aina se oikia ja niihän sen pittää ollakkii!

Mut tästä Eukko-hommastaha miun piti kirjottaa.  Jos tätä sattuu lukemaa jokkuu semmonen, joka ei tiijä, jot mikä tää Ruokolahen Eukko on, ni pittää sekkii tässä ihan alkuu selvittää.  Maalimankuulu taiteilija Albert Edelfelt piipahti tääl Ruokolahel 1800-luvun loppupuolel ja hää vaikuttu näkemästään ja kokemastaan ilmeisesti ihan jonkii verra, ku hää maalas aika montakii tauluu (tai ainakii luonnostel) tääl ollessaa.  Yks näist taululoist ol ”Ruokolahden Eukkoja kirkonmäellä” (1887), jonka hää vei sit Pariisii maalimannäyttelyykii!  No, kyl eukot saivat pitäjäs olla aika pitkää rauhas tuon jälkee, mut melkei sata vuotta myöhemmi, tarkallee ottain 1973, synty Ruokolahden Martoil ajatus ruveta valitsemmaa Ruokolahden Eukkoja ja sillä viisiin vaalimaa karjalaisnaisen perinnettä.  Sen jälkee Eukkoi on valittu joka toinen vuosi ja nää aikasemmat Eukot ovatkii olleet oikei mahottommii supernaisii!  Eukot ansaitsoovat tulla heti tähä kärkee listatuiks ja täs työ nyt heijät näättä:

Ruokolahden Eukot

1973 Elli Karoniemi
1975 Elvi Tukiainen
1977 Aini Haikala
1979 Jenny Partinen
1981 Toini Pellinen
1983 Helvi Hämäläinen
1985 Bertta Rita
1987 Maija Nevalainen
1989 Martta Puolakka
1991 Edith Teräväinen
1993 Eeva-Liisa Huhtanen
1995 Terttu Rantasola
1997 Aino Tiilikainen
1999 Seija Lifländer
2001 Anja Koivuvaara
2003 Leena Laukkanen
2005 Anna-Liisa Heinänen
2007 Johanna Pulkkinen
2009 Sirkka-Liisa Näräkkä
2011 Airi Ruokonen

Siin sitä on rimpsuu, karjalaisuutta, elämänkokemusta, voimanaista ja kaikenmoista tieto-taitoo roppakaupal.  Sen tähehän se minnuu hirvittikkii aika paljo ottaa Eukon käätylöitä kaulaan kannettavaks.  Mie mietin, et mitä se mie nyt ossaisin tehä tuos joukos, ko nuo käsityöt eivät oo oikei miun juttuin (paitsi ompeleminen, mut neulomista mie en oikei jaksa, ko se käyp nii hittaast) eikä miust oo laskuvarjolkaa hyppäämään, niinko tempas tuo Puolaka Martta Eukoks valintaasa jälkee.  Miul on näät ihan mahoton korkian paikan kammo.  Miust tuntu melkei nololt, ko mie aattelin, et oisha tääl nyt olt noita naisii Eukoks valittavaks vaik ketä muita!  Mut sit mie mietin, jot Eukoksha ei pyritä vaa siihe valitaa  ja se on kertakaikkiaa kunniatehtävä, jost ei voi kieltäytyy. Ja miule on kyl aina olleet tärkeitä omat juuret, historia ja kansanperinne sekä kulttuuri ja uskokaa, jot mie jaksan perinteist ja kulttuurist vaahota aina, ku miule siihe annetaa tillaisuus!  Mieko oon sitä mieltä, et noist asioist saapi voimaa ja niihe avul pystyy kehittämmää omannäköstä toimintaa ja nykyjää sitä paljo puhuttuu yhteisöllisyyttä.  Ihmist tarvihtoot kaikenlaista kulttuurii ja perinteitä, ei silviisii, et jämähettäis menneesee vaa, jot pystytää ottamaa oppii ja kahtomaa tulevaisuutee sekä olemaa vahvoi, tapahtu täs maalimas mitä hyvvää.  Kyl myö suomalaist saahaa olla ylpeitä nii monesta assiista ja yks niistä on meijän hyvin rikas kulttuuri!

Täs mie nyt sit oon.  Eukkon.  Ruokolahden koko kunna Eukkon.  Yleisen Eukkon.  Tai niinko nää Eukot virassaolevaa nimittäät: kantavan Eukkon.  Aikannaa mie oon neljä lasta saattant maalimaan yhes miu ukon kans, nii et kyl se kantamine siin mieles on miun kohaltain käsitelty. Mut kyl mie kovast koitan suoriutuu miun kantava Eukon roolistain kunnial ja ehtii nii monnee paikkaa ku suinkii!  Mut pittää ymmärtää, jot miul on tää kulttuurtyö, joka miun pittää hoitaa ja joka saattaa viijä minnuu ympär Suomii justiisa sillo, ko ois hyvä olla jossai kotikunna tapahtumas paikalla!  Sen tähe ois hyvä, jos minnuu oltais yhteyksis ain hyvis ajoi, ni pystyis pikkase jo allakkaa päivii merkkaamaa ylös.

Ja tään ensimmäise blogin päätteeks mie vaan tahon sannoo, nii ruokolahtelaisille ko kaikille muillekkii pieniin kuntiin ja miksei suurempiinkii, ihmisille: pitäkää lippu korkiil!  Olkaa aktiivissii, kertokaa milt teist tuntuu näihe kaikenmaaliman rakenneuuvistusten pyörteis!  Ja ennen kaikkee: kokoontukkaa yhtee, vaalikaa ommii perinteitä vankast ja kehittäkkää kaikenmoista kulttuurii, vahvistakkaa teijän yhteisöllisyyttä!  Silviisii työ ootta sit porukal vahvoi, tul noita kuntauuvistuksii tai mitä muita kiemuroita hyö nyt sit keksiitkää!

Ja nythä mie hoksasin:  miustha tulkii näköjää hetsillää tämmöne Anarkistieukko!  Mut ei tarvii pelätä; kyl mie meinaan iha rauhanomasest ja tään blogin kautta (ja mahollisest vähä tempauksii järjestämäl yhes noihen toisiin Eukkoin kans, jos hyö suostuut) ottaa enemmä tai vähemmä kantaa asioihi.  Ja tietyst etupääs kertoilla, mimmmosta o olla Ruokolahen eukko.  Anarkistieukko.

terveisii kaikille

Niirasen Virve

Eukko nro 21

perheenäiti, kulttuurituottaja ja yrittäjä