Onnitteluja

Mie tääl vaa taas terve!

Mie oon saant ihan mahottomasti onnitteluita Eukoks valinnan jälkee!  Kiitoksii vaan kaikille niist vielä kertaalleen!  Jokkaine onnittelu näät lämmittää mieltä iha omalla tavallaasa ja mie arvostan niitä kaikkii hyvi suuresti.

Jotkut onnittelut kuitenkii ihan erityisest jääpi mieleen, tiijättähä työ sen omastakkii kokemuksest!  Oikei sydämen pohjasta lausuttu onnittelu, jollai erityisel taval esitetty onnittelu tai sit esimerkiks joltai odottamalta taholta saatu onnittelu tai semmoselta ihmiseltä, jost ei ole kuult muute pitkää aikaa yhtää mittää, nehä ne on ainakii niitä, jotka mieleen jäävät!

Mie aattelinkii täs nyt teile haastaa muutamist miun saamist onnitteluist, vaik mie en meinant kyl näi taajaa ensikään tähä bloggii kirjottaa, jottei kukkaa heti kärkee kyllästy.  No, mut minkäs sitä karjalaiselle luonteelleesa voip; jos ei saa haastaa suutaa makiaks, pittää sit kirjottaa sormet turvoksii. 

Tään kirjotukse pisti lopullisesti käyntii postikortti, jonka mie sain.  Siin korti toisel puolel on piirretty mukavan pyöriäposkine naisimmeinen sienikorin kans ja pihlajaoksista tehty seppele päässää.  Kumisaappaat näkkyyt oleva ja oikei punane pilkulline mekko.  Toisel puolel korttii lukkoo ensimmäisen tervehyksen: ”Eukkosemme!”  Eukkosemme!  Voi mite jo heti miun mielein virkisty ja sydäme alas läikäht silviisii lämpimäst!  Miut ikkää ku tuol yhel sanal kääräistii Ruokolahe ruutuvaipan lämpöö.  (Ruutuvaippa on semmonen ruuvullinen ”shaali”).  Tää onnittelukortti tul yhdistykselt, jonka puhheenjohtajan mie ”piipahin” yhen kauen eli kahen vuuven ajan ja mite hieno ja hyvä porukka se olkii ja on varmasti vieläkii!  Jos teist jokkuu tätä lukkoo, ni kiitoksii teille oikei, oikei kovasti!

Puhelinsoittoloist erityisesti yks ol miule oikeinkii tärkiä.  Nimittäi, miun ensimmäine kunnalline, lähin esimiehein soitti.  Ja tuos ei ole kirjotusvirhettä, se on ihan nimenomaan kunnAllinen.  Ja kyl tietyst ihan varmast kunnollinenkii, en mie sitä eppäile yhtää!  Hää ohjeisti minnuu, sillo semmosta nuorta tytönhupakkoo, hämmästyttävän kärsivällisest.  Hää ol myöskii miun viimene kunnalline lähin esimiehein; mie näät ”maalimankiertuee” tehtyäin palasin kotikuntaa töihin ja kah, siellähä tää esimies oli taasen vastassa ja töihin tervetulleeks toivottamassa!  Hää ol siinäkii vaiheessa kovast kannustamassa, ko myö miun miehe kanssa tätä kulttuuryritystä ruvettii perustammaa ja mie käsikirjotin kaikenmaaliman juttuloita.  Ja siit sit jonkuu vuuven päästä hää jäikii eläkkeelle, eikä myö sit tavattukkaa ko joskus jossai tapahtumas tai Ruokolahen toril.  No, yks ilta tään Eukko-valinnan jälkeen hää sit tossijaa soitti miulle ja onnittel oikein lämpimäst omasta ja rouvaasa puolesta.  Kyl tuntu mukavalle se soitto!  Myöhä juteltiin siin pitkät pätkät kuulumissii saman tien ja mielee nous monta muistoo niilt ajoilta, ko hääkii oli vielä töissä ja koko kunnassa ol semmone kehittämise ja tekemise meininki.  Hyvä työporukka se oli, sitä oli hieno muistella!

Sit mie sain muihe sähköpostiviestilöihe joukos mm. seuraavan:  ”Tääl tää kaukane sukulaine, jota sie et vissii ees muista, onnittelloo!”  Hää assuukii aika kaukan, toisel puolel Suomee, tää sukulaine.  Tokiha mie hänet muistin, vaikken oo kuult enkä nähtkää häntä vuoskymmenii!  Ja miten se tuntukii metkalta saaha lämpöset onnittelut justiisa tält sukulaiselt!  Siintkii mie juolahin miettimää vuosiin takasii aikoi ja esimerkiks tätä oman kotikylänkii elämää, miten se onkaa muuttunt!  Ko mie olin pien, kyläs asu paljo ihmisii, käytii toisissaa kyläs ahkerasti ja ihan ilmottamattakii.  Vietii viemisii, haastettii ja koha vaa oltii.  Mut toisijaa tavattii paljon!  Kesäasukkaatkii olliit kaik tuttuloi, ainakii meille, ko miun vanhemmil oli kyläkauppa, jossa hyö kaik käivät. Ol lentopallopellii, tanssiloita ja vaik mitä.

Viel yhest onnittelust mie haastan.  Se olkii oikein konkreettinen ja hyvält maistuva!  Nimittäi täti (tai oikiammi miun isän veljen vaimo) ja häne veljeesä vaimo leipoit meille laatikollise herkkuloita onnitteluloiks!  Aatelkaapaha sitä!  Nää yli kaheksankymppiset naiset paistoit perunalimppui, kääretorttuu, kakkuu…  Voi hyväne aika!  Hyö olliit aatelleet, et ko meil on aina sitä porukkaa nii paljo, ko nuoret tulloo suuripiirtei joka viikonloppu kottii kaverloiheesa kans, ni et männööhä sitä meillä!  Siin hyö olliitkii ihan oikiissa!  Ja kyllä olikii herkullista ja makosaa!  Mite olikaa aatosta ja sydäntä siin onnentoivotukse takana, siltä se miusta ainakii tuntu!

Näihe ja kaikkiin muihe onnitteluihe paistees miun onkii mieltäi hyvä lämmitellä pitkän aikaa!  Siint mie juohuin aattelemmaa, et meijä ois hyvä muistaa kortil, puhelinsoitol, sähköpostil tai miksei leipomuksil tai jollai muullakii taval, muutekii, iha yllättäin, toisii ihmisii! Se saattais ylleisesti ottain lämittää saajaasa ja tuottaa pitkäle ajale hyvän ja virkiän mielen! Ei se hyvän miele tekemine toiselle niin mahottommii sit kuitenkaa vaaji!

Kiitoksii vaa teile kaikille oikein mahottomast ja hei hei ja terveisii taas!

miehä mie vaa, arkine eukko Virve

P. S. Nyt miust kyl tuntuu, et mie pijän vähä taukoo täst kirjoittamise ryöpyst tään blogi osalta...

Anarkistieukko

Johan pomppas!  Oho, tuokii saatto nyt olla väärä sana, tuo pomppaamine, tähä kohtaa.  Nimittäin, mieko siin eellisessä blogissain kirjotin, jot mie oonkii anarkistieukko, ni arvaattaks työ, et mie pääsi hetsillää Yhysvaltojen lukulistalle.  Miul tul mielee se jonkuu ajan takane uutine, et mite hyö siel kaukaakii meitä vahtiit netin kautta terrorismin pelos.  Oisko se sit syynä, tiijä häntä?  Nyt miul on täs tekstis jo monta sannaa, jotka taitaat olla arveluttavii.  Mie näät luulen, jotta heijän Google-kääntäjääsä eivät tätä murteellista tekstii ossaa kääntää ja sielthä saattaa sit läpsähtää näyttöruutuu vaik mite hurjaa tekstii, ko käännöstä lukkoo! 

Siintähä mie juohuinkii ajattelemaa, jot miun pittää nyt aika pikasee selvittää, jot mitä mie tuol anarkismil täs eukkoin kohal tarkotan.  Miun mielestä ko se täs yhteyves vois olla esimerkiks justiisa esimerkiks semmosta keskustelun herättämistä perinteihe ja kulttuurin merkityksest ja sen assiin painottamista, että kulttuurikkii on hyvinvointipalveluu! 

Tul mieleen semmonenkii asia, jot martoillaha on erilline yhdistys, Anarkistimartat ja marttajärjestöhä se on Ruokolahellakkii tään eukkoassiin alkuun laittant, vaik nykyjää Eukon valinnan tekköö semmonen työryhmä, jossa on edustajjii kyllä muistakii yhdistyksistä ja tahoista marttoin lisäks.  Nii ja nää meijän martat on kyl enneminkii vissiin sen perinteisemmä siiven edustajjii. 

No, miehän etin sit kuitenkii Anarkistimarttoin kotisivut ja kahtelin, jot mitä hyö oikein ovat sinne kirjoittanneet.  Täs on heijän määritelmääsä ihan suoran lainauksen: ” Anarkismi merkitsee meille eri ihmisryhmien ja sukupuolten keskinäistä tasa-arvoa, ihmisarvoista, hierarkioista ja rakenteellisesta väkivallasta vapaata elämää, kulttuurin ja ilmaisun vapautta ja moninaisuutta, sekä ihmisten keskinäistä positiivista yhteiseloa sopusoinnussa luonnon kanssa... Martat merkitsevät meille historiallisesti merkittävää, aikaansa edellä olevaa naisjärjestöä, joka yhä edelleen puolustaa ja edistää eettisiä, ekologisia ja sivistyksellisiä arvoja ihmisten arkisessa todellisuudessa… Anarkistimarttojen toiminnan tavoitteena on puolustaa pehmeitä, lujia arvoja maailman arkisessa todellisuudessa… Anarkistimartat on rekisteröity marttayhdistys, joka tekee sitä mitä juuri kulloinkin haluaa. Oli se sitten "perinteistä" marttatoimintaa sukankudonnasta kokkauskurssiin tai jotain ihan muuta. Meistä on kivaa, ja äärimmäisen tärkeää, tehdä asioita yhdessä. Marttayhdistys on kuin nykyaikainen kylän kaivo, jonne naiset kokoontuvat, ikään ja ulkonäköön katsomatta, jakamaan kuulumiset, tiedot ja taidot, ilot ja surut.”

Minnuu kiehtoit noista ajatuksist erityisest justiinsa tuo tasa-arvo, kulttuurin ja ilmasun vappaus ja monimuotosuus, sopusointu luonnon kans, eettisiin, ekologisiin ja sivistyksellissiin arvoin edistäminen sekä se, että hyö on päättäneet tehä, mitä hyö kulloinkii haluaavat.  Ja eiks kuullostakkii ihan mainiolta tuo viimone lause, et yhistys on niinko nykyaikane kyläkaivo ja kokkoontumispaikka, mis saap keskennää haastaa kaikist maaliman asioist!  Jos anarkismi tällä viisiin määritellää, nii mie oon oikein mielelläin anarkistieukko! Myöhä voitais jotenkii yhes miettii, jot milläviisiin myö saataisii meijä porukan voimin aikaa semmonen ”kyläkaivo”, johon saataisii kaikenikäsii, nuorii, vanhoi, miehii, naisii, kokoontummaa ja haastamaa ja yhes puuhailemmaa!

Sit ko tuota anarkisti -sannaa vielä vähä purkaa ja jättää siit muutamii kirjaimii pois, ni jääp jälelle sana arki. Arkieukko.  Sepä se vast hyvä oiskii, jos pystyis omas arjessaa aina huomioimaan toiset ihmiset ja tuomaa noita hyvvii arvoloi esille!  Eikä miust ole ollenkaa huono assii sekkää, et on vaa iha tavalline, välil pullaa paistava, välil rempseäst rallattava, aina perhettää rakastava ja mahollisesti sillo tällö pikkasen kärttynenkii arkine eukko.  Semmosiihan meistä kuitenkii on suurin osa!

Kahotaapas, mite ne katsojaluvut nyt hyppäjäävät Amerika mantereel!  Ja voipha se kuitekii olla, et siel on näitä suomalaisii ja mahollisest iha karjalaisii juurii ommaavii nuo lukijat, mistä sitä tietää!  Ko näyttää tuon katsojatilaston mukkaa niitä löytyvän Venäjältä, Virosta, Saksasta, Turkista, Ukrainasta, Espanjasta ja Belgiastakii! 

Terveisii kaikille taas täält meilt ja miult

toivottaa

Arkieukko ja arkine eukko Virve

P.S. En mie varmastkaa jatkos ihan näin tiuhaa bloggii kirjoittele… tai mistä sitä tietää, jos aihetta tulloo! 

Ruokolahen Eukot

Nyt on sit viikko eletty Ruokolahen Eukkona!  Onks miun elämäin muuttunt jotenkii?  No, rehellisest sanottun, ei se viel oo ainakaa kerint!  Miul ko noihi ”oikeisii töihi” kuuluu lentää millo missäkii, vastata puhelimmee (sillo ko pystyn, etten oo jossai kokoukses) ja kertoilla tapahtumist ja muist lehti-ihmisille, ni siinä mieles tää ei oikeestaa poikkea normaalist päivärytmistä ollenkaa.  Tään ensimmäisen viikon aikana on tullut vast pari kutsuu tapahtummii, et siis ei mittää semmosta suurta rynnäkköö ainakaa miun kohallain ole täs viel syntymässä.

Ja nyt pittää heti sannoo, et jos jonkuu mielest mie en kirjota oikiita karjalan murretta, ni hää on ihan oikiissa; mie kirjotan sillä viisiin, ku mie oon tottunut pienestä pittäin kotonain puhumaan.  Mikä hää sitte on oikiita ja mikä ei, mie en oo siit ollenkaa varma.  Sannoot, et esimerkiks Ruokolahel vaihteloo tää murre iha kylittäinkii ja jokkaisen mielestä se oma on tietyst aina se oikia ja niihän sen pittää ollakkii!

Mut tästä Eukko-hommastaha miun piti kirjottaa.  Jos tätä sattuu lukemaa jokkuu semmonen, joka ei tiijä, jot mikä tää Ruokolahen Eukko on, ni pittää sekkii tässä ihan alkuu selvittää.  Maalimankuulu taiteilija Albert Edelfelt piipahti tääl Ruokolahel 1800-luvun loppupuolel ja hää vaikuttu näkemästään ja kokemastaan ilmeisesti ihan jonkii verra, ku hää maalas aika montakii tauluu (tai ainakii luonnostel) tääl ollessaa.  Yks näist taululoist ol ”Ruokolahden Eukkoja kirkonmäellä” (1887), jonka hää vei sit Pariisii maalimannäyttelyykii!  No, kyl eukot saivat pitäjäs olla aika pitkää rauhas tuon jälkee, mut melkei sata vuotta myöhemmi, tarkallee ottain 1973, synty Ruokolahden Martoil ajatus ruveta valitsemmaa Ruokolahden Eukkoja ja sillä viisiin vaalimaa karjalaisnaisen perinnettä.  Sen jälkee Eukkoi on valittu joka toinen vuosi ja nää aikasemmat Eukot ovatkii olleet oikei mahottommii supernaisii!  Eukot ansaitsoovat tulla heti tähä kärkee listatuiks ja täs työ nyt heijät näättä:

Ruokolahden Eukot

1973 Elli Karoniemi
1975 Elvi Tukiainen
1977 Aini Haikala
1979 Jenny Partinen
1981 Toini Pellinen
1983 Helvi Hämäläinen
1985 Bertta Rita
1987 Maija Nevalainen
1989 Martta Puolakka
1991 Edith Teräväinen
1993 Eeva-Liisa Huhtanen
1995 Terttu Rantasola
1997 Aino Tiilikainen
1999 Seija Lifländer
2001 Anja Koivuvaara
2003 Leena Laukkanen
2005 Anna-Liisa Heinänen
2007 Johanna Pulkkinen
2009 Sirkka-Liisa Näräkkä
2011 Airi Ruokonen

Siin sitä on rimpsuu, karjalaisuutta, elämänkokemusta, voimanaista ja kaikenmoista tieto-taitoo roppakaupal.  Sen tähehän se minnuu hirvittikkii aika paljo ottaa Eukon käätylöitä kaulaan kannettavaks.  Mie mietin, et mitä se mie nyt ossaisin tehä tuos joukos, ko nuo käsityöt eivät oo oikei miun juttuin (paitsi ompeleminen, mut neulomista mie en oikei jaksa, ko se käyp nii hittaast) eikä miust oo laskuvarjolkaa hyppäämään, niinko tempas tuo Puolaka Martta Eukoks valintaasa jälkee.  Miul on näät ihan mahoton korkian paikan kammo.  Miust tuntu melkei nololt, ko mie aattelin, et oisha tääl nyt olt noita naisii Eukoks valittavaks vaik ketä muita!  Mut sit mie mietin, jot Eukoksha ei pyritä vaa siihe valitaa  ja se on kertakaikkiaa kunniatehtävä, jost ei voi kieltäytyy. Ja miule on kyl aina olleet tärkeitä omat juuret, historia ja kansanperinne sekä kulttuuri ja uskokaa, jot mie jaksan perinteist ja kulttuurist vaahota aina, ku miule siihe annetaa tillaisuus!  Mieko oon sitä mieltä, et noist asioist saapi voimaa ja niihe avul pystyy kehittämmää omannäköstä toimintaa ja nykyjää sitä paljo puhuttuu yhteisöllisyyttä.  Ihmist tarvihtoot kaikenlaista kulttuurii ja perinteitä, ei silviisii, et jämähettäis menneesee vaa, jot pystytää ottamaa oppii ja kahtomaa tulevaisuutee sekä olemaa vahvoi, tapahtu täs maalimas mitä hyvvää.  Kyl myö suomalaist saahaa olla ylpeitä nii monesta assiista ja yks niistä on meijän hyvin rikas kulttuuri!

Täs mie nyt sit oon.  Eukkon.  Ruokolahden koko kunna Eukkon.  Yleisen Eukkon.  Tai niinko nää Eukot virassaolevaa nimittäät: kantavan Eukkon.  Aikannaa mie oon neljä lasta saattant maalimaan yhes miu ukon kans, nii et kyl se kantamine siin mieles on miun kohaltain käsitelty. Mut kyl mie kovast koitan suoriutuu miun kantava Eukon roolistain kunnial ja ehtii nii monnee paikkaa ku suinkii!  Mut pittää ymmärtää, jot miul on tää kulttuurtyö, joka miun pittää hoitaa ja joka saattaa viijä minnuu ympär Suomii justiisa sillo, ko ois hyvä olla jossai kotikunna tapahtumas paikalla!  Sen tähe ois hyvä, jos minnuu oltais yhteyksis ain hyvis ajoi, ni pystyis pikkase jo allakkaa päivii merkkaamaa ylös.

Ja tään ensimmäise blogin päätteeks mie vaan tahon sannoo, nii ruokolahtelaisille ko kaikille muillekkii pieniin kuntiin ja miksei suurempiinkii, ihmisille: pitäkää lippu korkiil!  Olkaa aktiivissii, kertokaa milt teist tuntuu näihe kaikenmaaliman rakenneuuvistusten pyörteis!  Ja ennen kaikkee: kokoontukkaa yhtee, vaalikaa ommii perinteitä vankast ja kehittäkkää kaikenmoista kulttuurii, vahvistakkaa teijän yhteisöllisyyttä!  Silviisii työ ootta sit porukal vahvoi, tul noita kuntauuvistuksii tai mitä muita kiemuroita hyö nyt sit keksiitkää!

Ja nythä mie hoksasin:  miustha tulkii näköjää hetsillää tämmöne Anarkistieukko!  Mut ei tarvii pelätä; kyl mie meinaan iha rauhanomasest ja tään blogin kautta (ja mahollisest vähä tempauksii järjestämäl yhes noihen toisiin Eukkoin kans, jos hyö suostuut) ottaa enemmä tai vähemmä kantaa asioihi.  Ja tietyst etupääs kertoilla, mimmmosta o olla Ruokolahen eukko.  Anarkistieukko.

terveisii kaikille

Niirasen Virve

Eukko nro 21

perheenäiti, kulttuurituottaja ja yrittäjä