"On tyttö tupelle tullut!"

Voi että kuulkaa ku miul on nyt hyvä mieli!  Mie tulin justiinsa tuolta Joutsenon torilta; siel oli uuven Tulentallojan julkistamistilaisuus.  Tapahtuma oli niin mutkaton ja lepposa, että siel oli oikein kiva istuksii katsomossa ja kuulkaa ku siel oli pienii tanhuujii kansallispuvuissaa ja nii mukavii haastikumppaniloitakii, jot suu tuli haastettuu oikei makkiiks!  Ja entäs ne lepuskat! Olipas maittavii!  Tämmöset assiit ja kohtaamiset tekköövät eukkoilusta mahottoman mukavaa!

Siithä mie juohuin miettimää noita ennev vanhasii juhlii.  Monev vanhan juhlapyhän, tai kihupyhän, niiko meil Etelä-Karjalas sanottii, nimes vilahtelloo mansikoita, vaapukoita, lakkoja ja nauriita.  Oli mansikkapyhhää, vaapukkajuhlaa… No mitennii, sie kysyt.  No miehä kerron.  Näät, kirkonmäki nuorille oli ennev vanhaa melkei ainoa tillaisuus tavata toisii nuorii.  Siel oli sit semmonen niinko näytinkolkka, paikka, mihi kokkoonnuttii näytille ja toisii kahtelemmaa.  Tyttösil oli mukannaa marjatuokkonen, niinko nyt Valkealas esimerkiks mansikoita täynnä, ja tätä tyttö sit tarjos semmoselle nuorelle miehelle, joka miellytti.  Jos tuokkone otettii vastaa, se oli merkki siitä, jot tyttökii jollai tappaa miellytti nuorukaista.  Keskikesän marjattommaa aikaa vietettii tuppijuhlii.  Näis tyttölöil oli mukannaa tyhjä puukon tuppi ja sit hyö vanhempii naisii kans kuleksiit tupet vyöllää ja tää vanhemp naine män poikiin luokse ja sano: ”Täs on tyttö tupel tullut, kuka tahtoo, se tampatkoo!”.  Joku pojista saatto sit laittaa puukkosa tuppee ja määräajan jälkeen käytiin kahtomas, mite tyttö ja talo olliit puukkoo kohelleet; jos puukko oli oven pieles, oli aika turha ruveta sen enempää tyttöö kosiskelemaa, mut jos puukko olkii talon peräseinässä, ni se oli jo melkose varma merkki siit, jot poika oli jo ikkää ku hyväksytty talloo vävyks.

Tälläsii kihupyhhii vietettiin kuulemma Etelä-Karjalas viel 1930-luvulkii.  Kihupyhät muodostiit kokokesäsen vierailu- ja juhlaohjelman.  Helatorstain kihuttii Raudussa ja sammaa aikaa Jaakkimas ja Rautjärvel.  Juhannuksen oli puolestaa Joutsenon, Kirvun ja Sortavala vuoro ja Kolminaisuuven sunnuntaina kihuttii Räisälässä.  Pietarin päivänä olliit Jääsken ensimmäiset kihut ja ne olliitkii jo iso markkinatapahtuma. Mut tiijättäks työ mitä: suurin näist kaikista oli kuitenkii vissii Ruokolahen, meijän Eukkojen kotipitäjän, suuri vaapukkapyhä, jota vietettiin yheksäntenä sunnuntaina kolminaisuudesta (eli justiisa näihin elokuun lopun aikoihin) kaike kaikkiaa kolmena sunnuntaina peräjälkee, ko vauhtii päästii!  Ensimmäisen sunnuntain kirvulaist saapuit vierailulle, toisena tulliit jääskeläiset ja kolmantena joutsenolaiset ja rautjärveläiset.  Tyttöset toivat vaapukkatuokkosijjaa kirkonmäelle ja tarjosiit näitä mielitietyllee suosionosotuksen.  Muistii on merkitty, jot Ruokolahen kauniille kirkonmäelle ”kokoontui aina tuhansiin nouseva yleisöjoukko ja kaunis oli näky, kun nämä erivärisissä kansallispuvuissa kulkevat neitoset ja pojat kulkivat pitkin kirkkoharjua ja kihusivat”.

Mie kuulin pienenä tyttönä vanhoilt sukulaismiehilt kaikenlaisii juttuloita Ruokolahen vaapukkajuhlist. Niinko esimerkiks sen (en tiijä, kehtaanks mie haastaa, no pakkoha se on, ko alotin), jot joskus olliit järjestänneet kilpailun siitä, kuka pissii kauimmaksi.  Ja arvaattaks työ, et juttuloihe mukkaan tään on kerra voittant naine!  Ei tainneet muutekaa olla kihupyhät iha varsinaisii, tai ainakaa pelkästää, kirkonmenoloihi keskittyvvii tilaisuuksii.  Tietäähä tään, et ko on paljo kansaa koossa, joukkoo mahtuu jos jonniilaista ja siel sitte sattuu ja tapahtuu.  Viinakauppiaita ja korttipelureitakii riitti ja nää olliit kuulemma asettunneet mehtää Saimaan ja maantien välliin.  Ihmisii oli nii paljo, ettei polliisit oikee saaneet järjestystä piettyy ja kerrottii, jot kerrankii oli tiel olt nii paljo tappelijoita kerralla, ettei läpi pääst mänemää.  Yks sukulaismies oli haastant, jot hää oli kerra ehtint yösijjaa pitäjätuvast vaapukkajuhlii aikaa, mut nukkujii oli nii paljo lattioillakii, ettei siin olt ees jalansijjaa.  Et on sitä Ruokolahellakkii isoja juhlii järjestetty aikonnaa ja pitäjä on olt oikein kuuluisa näistä tapahtumistaasa, joita nykykieles jo festivaaliloiks varmast mainittaisii. 

Ens viikonloppuna julkistettaan uusi Imatran Inkeri.  Se on sit taas juhlat tiijossa! Näitä juhlii juhlitaa kuitenkii hyvi paljon hillitymmis ja rauhallisemmis merkeis ja aika paljo pienemmäl porukalkii varmast, ko noita ennev vanhasii vaapukkajuhlii.  Mie muuten huomasin taas yhen hyvän puolen tässä Eukkona olossa:  miul ei Eukko-reissuille lähtiessä ole millonkaa sitä naisii iänikkuista pulmaa, jot mitä laittas päällee, ko on tää Eukko-puku! 

Nyt miun pittää taas männä!

Mut kuulumissii taas ja kertokaa kaikile tutuile terveisii!

Virve -Eukko