"Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä"

No terve vaa täält Karjalan laulumailta!

Vaikka enhä mie tiijä, voipiks tätä Etelä-Karjalaa kutsuu Karjalan laulumaaksi.  Siitä ollaa nii monta mieltä; näät yks tykkää, että ilman muuta tääl ollaa karjalaisii ja toine tykkää, ettei nää ihmiset oo karjalaista lähelläkkää !  Mie oon sitä mieltä, et karjalaisuus on mielentila; sitä joko tuntoo ihteesä karjalaiseks tai sitte ei.  Vähä niiko, et sitä joko itkee ja nauraa sammaa aikaa tai sitte ei.  Jos jokkuu tuntoo ihteesä karjalaiseks tai savolaiseks tai hämäläiseks, antakaa nyt kaiki mokomi hänen sitä olla, asu hää nyt sit mis hyvvää.  Ja vaik väittäätkii, et tää Etelä-Karjala on ennev vanhaa olt pikemminkii Savvoo, ni kyl miu mielest tää aina on Karjalaa ennemminkii kuulunt.  Ja onk hää nyt nii vällii silkää, mihi heimoo sitä kuuluu?  Ihmiset o ihmisii joka tapaukses ja inhimilliseks ihmisen tekköö hänen taustastaasa huolimatta se, mite hää kohteloo muita kanssaeläjiänsä ja mite hää ellää ommaa elämääsä.

Tuostaha mie juohuin lukemaa Topeliuksen vanhaa Maamme-kirjaa.  Miust ko siin on nii mahottoma hupasii luonnehintoja meist suomalaisista. Nythä mie lainaankii tähä siit oikei urakal viisii otteita ja kansanluonteihe kuvauksii teijänkii luettavaks ja toivottavast riemuks!  Saattapa sit pohtii, pittääks näistä, aika sopuisista kuvauksista, mikkää ennää nykyaikaa paikkaasa; onks se karjalaine ennää se kansan päivänpuoli, tai onks se hämäläinen nii umpimieline, vai onks se savolaine kuinka pöyhkiä.  Vai aletaaks myö olla iha sekotuksii kaikist mahollisist!  Mut vaik tää Topeliukse teksti onkii aikoin takkaa (julkastu 1875), kyl monet assiit ovat kirjasest tunnistettavis vieläkii. 

”Karjalaiset.

… Hämäläiseen verrattuna karjalainen on avomielisempi, ystävällisempi, liikkuvampi ja toimeliaampi,  mutta myöskin kielevämpi, kerskailevampi, uteliaampi ja närkkäämpi.  Hän on herkkämielinen ; tulee herkästi surulliseksi ja helposti iloiseksi; rakastaa leikinlaskua ja kauniita lauluja, joita hänen omat runoniekkansa sepittävät.  Sen vuoksi on hänen maastaan löydetty kauneimmat laulut, jotka hän on muistissaan tallettanut esi-isäin ajoilta…. Sillä karjalaiset ovat iloista ja anteliasta väkeä, joka mielellään elää itse hyvin ja mielellään tarjoaa omastaan toisellekin…. Karjalainen on ikään kuin Suomen kansan päivänpuoli: avomielinen, luokseenlaskeva, vilkas ja kevytmielinen, helposti ohjattava ja helposti eksytetty, herkkäuskoinen kuin lapsi, ei kuitenkaan suomalaisen itsepintaisuutta vailla, mutta hyväoppinen ja varustettu luonnonlahjoilla, jotka vain tarvitsevat hyvää kasvatusta.”

”Savolaiset.

Savolaiset ovat samaa heimoa kuin karjalaisetkin, mutta ovat aikaisemmin asettuneet asumaan Saimaan vesien varsille ja sen takia kehittyneet tavoiltaan ja luonteeltaan erilaisiksi…. on savolainen varttunut varakkaammaksi, omintakeisemmaksi ja saanut itseluottamusta, joka välistä tekee hänet pöyhkeäksi… Tiedonhaluisena ja hyväpäisenä hän on maakansan sivistyneimpiä… Savolainen on ymmärtäväisempi ja etuansa enemmän katsova kuin hyväntahtoinen karjalainen.”

”Hämäläiset.

Mitä lauhkeata, valoisaa ja avomielistä suomalaisessa luonteessa ehkä on havaittavissa, se on kaikki karjalaista perintöä; mikä vakaata, hiljaista ja karkeata on kansassamme , se on etenkin hämäläisiltä perittyä…. Hämäläinen on myöskin harvapuheisempi ja vakaamielisempi, pitkälle ajatteleva ja itsepintainen, hidas vihastumaan ja hidas suomaan anteeksi.  Hänen uppiniskaisessa luonteessaan on paljon uskollisuutta.  Hän ottaa hyvän ja pahan päivän vastaan samalla järkähtämättömällä tyyneydellä…  Kestävämpää miestä et tapaa, jos hän on ottanut jotakin tehdäkseen, etkä hitaampaa, jos hänen päähänsä on pistänyt olla mitään tekemättä.”

Topelius kirjotti kirjasessaa kodista ja kotiseuvustakkii silläviisii, että miusta tää käypi aika hyvi kuvaukseksi kotiseuturakkauvesta:

”Minulla on pieni koti, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta paikkaa maan päällä.  Isäni taloa en saata milloinkaan unhottaa. Siellä olen kotonani, siellä parhaiten viihdyn.  Enköpä tuntisi tietä ja veräjätä!  Enköpä taloa ja tupaa muistaisi! Kaikki on siellä minulle perin tuttua.  Näitä portaita olen niin monesti astunut.  Tämän oven olen niin monesti avannut.  Ikkunasta olen pihalle katsellut.  Takkavalkean ääressä olen lämmitellyt.  Pöydässä olen syönyt.  Vuoteessa olen maannut.  Jokaisen istuimen tunnen, jokaisen kiven ja polun.  Siellä en eksyisi, en yön pimeydessäkään...  Vähätpä siitä, onko kotoni ollut rikas tai köyhä.  Olen siellä elänyt onnellisena.”

Topeliuksestapa vois ottaa oppia myöskii nykyaikaa; miusta ku hää täs seuraavassa otteessa antaa aika hyvvää aattelemisen aihetta nykyihmisiin suhtautumisessa maahanmuuttajii; myöhä  ollaa lopultakkii kaikki samassa venneessä, jotka tätä maata asutettaa:

”Suomen kansa.

… Jos joukko merimiehiä, jotka ovat kotoisin eri kansoista, purjehtii samassa laivassa aavalla merellä, niin täytyyhän heidän työskennellä sovinnossa päästäkseen satamaan; muutoin he laivoineen kaikkineen hukkuisivat.  Ja samoin, jos Jumala on yhdistänyt eri kansoista polveutuvia asukkaita elämään samassa maassa sovussa ja yksimielisyydessä, jotta he menestyisivät ja jotteivät muut yksimielisemmät kansat riistäisi heiltä heidän perimäänsä maata.  Heidän täytyy olla kuin yksi mies ja yksi sydän….”

Mut kuitenkii mie päätän tään otteihen sarjan ihan toisen miehen tekstii.  Kirjailija Jorma Etto kirjoitti aikoinaa Suomalainen –runon, jonka ehottomast paras tulkitsija oli edesmennyt Veikko Sinisalo.  Täs tuo osuva ja meitä kuvvaava runonpläjjäys kuitenkii nyt vaa tekstin!

”Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.”

Sellasii myö ollaa, eri asioihe ja heimoje sekotuksii, vällii mököttäväisii, vällii hersyväst nauravii! 

Senpä tähe luulis, et erityisest myö karjalaiset osattaisii olla vähä suvaitsevampii toisii ihmisii ja erilaisii asioita kohtaa.  Eiköhä ruveta viimestää nyt?

Terveisii mahottoma helteisest Laamalast!

Eukko-Virve